Sigismundin nimittäminen Puolan kuninkaaksi oli ensi aiheena tähän.
Herttua oli neuvonut luopumaan tästä, mutta nyt se oli tapahtunut, ja hän arveli, syystä kylläkin, tulleensa askeleen lähemmäksi valtaistuinta.
Aateli taas puolestaan toivoi etuoikeuksiensa laajennusta sekä varakuninkaallista valtaa, kun Sigismund melkein aina tuli olemaan Puolassa.
Ja Juhana puolestaan oli toivonut, että hänen rakas poikansa näin saadun asemansa nojassa olisi käynyt paljon voimakkaammaksi kaikkia vihollisiaan.
Mutta jälkeenpäin, kun poika oli poissa, Juhana menetti melkein kokonaan malttinsa.
Miten olisi hänen mahdollista hallita yhtaikaa kahta valtakuntaa, jotka asemansa, valtiolaitoksensa ja uskontonsa puolesta olivat toisistaan niin erillään kuin Ruotsi ja Puola?
Eikö Sigismundin poissaollessa kumpaisenkin, niin hyvin herttuan kuin aatelinkin, uhkaava kunnianhimo pääsisi vapaasti riehumaan, ja miten se päättyisi?
Riitaiset vaalit Puolassa eivät ennustaneet uudelle kuninkaalle mitään hyvää, ei ainakaan niin levottomassa valtakunnassa… koko Itävallan voima saattoi yhtyä häntä vastaan.
Ja horjuvaisena kuten ainakin tahtoi Juhana, että Sigismund kääntyisi kotiin.
Me tiedämme, että ne Ruotsin herrat, jotka seurasivat Sigismundia, estivät sen.