Myöskin Ruotsissa puhui neuvostopuolue valtakunnan vaarasta siinä tapauksessa, että Venäjän suuriruhtinas tulisi valituksi, sekä puolalaisten oikeutetusta harmista sen johdosta, että oli osoitettu niin suurta halveksimista heidän kruunulleen, jos Sigismund siitä luopuisi; olisi ollut parempi olla koskaan sitä tavoittelematta. Puolan leskikuningatar olisi pakotettu suorittamaan takaussitoumuksensa, ja se olisi sitäkin kohtuuttomampaa, kun hän oli luottanut kuningas Juhanan lupaukseen, että Sigismund ottaa vastaan kutsumuksen, jos tulee valituksi.
Kalmarin kokouksessa oli Juhana asettanut Sigismundin istumaan viereensä valtaistuimelle, jotta heitä yhteisesti kunnioitettaisiin kuninkaina.
Lisäksi tuli tähän vielä koko kansan ihailu. Useat olivat nähneet, kaikki kuulleet puhuttavan kalliiksi käyneestä lähetystöstä, riemun ilmaisuista vaalin tuloksen johdosta ja sitten odottamattomasta, selittämättömästä keikauksesta.
Sellaisista syistä täytyi Juhanan taipua, mutta hän teki sen raskain mielin.
Mutta kaikki toivotut edut raukesivat. Puolalaisilla ei ollut mitään halua ottaa osaa aiottuun sotaretkeen Venäjää vastaan.
Katumus ja kaipaus täytti Juhanan sielun; ei pienintäkään voittoa, ja hän oli lähettänyt pois Sigismundin, ainoan, johon hän luotti ja jonka kanssa voi puhua.
Niinkuin kaikki heikot luonteet heitti Juhana syyn toisten niskoille.
Milloin oli herttua, milloin valtakunnan herrat muka saaneet aikaan
Sigismundin lähdön.
Hän oleskeli enimmäkseen Kalmarissa ollakseen poikaansa vähänkin lähempänä.
Hän lähetti tälle kirjeen toisensa perästä rukoillen ja taivutellen häntä heittämään myrskyisen Puolan ja palaamaan isänsä luokse.
Samaan aikaan, 1588, kirjoitti myöskin Kaarle Sigismundille kehottaen häntä menemään avioliittoon, heitä kun ei ollut enempää kuin kolme miespuolista Vaasan sukua ja oli vedettävä yhtä köyttä; oli näet olemassa puolue, joka oli saanut aikaan paljon kaunaa veljesten ja omaisten välillä viimeksi kuluneina vuosina.