Nyt jos koskaan oli voimakkain sanoin todistettava, miten järjetöntä oli kiihottaa uusia vihollisia, kun tuskin voitiin vanhojakaan vastustaa.
Lisäksi pidettiin halveksittavana sitä tapaa, millä Sigismund viekoiteltaisiin pois valtakunnastaan ja alamaistensa keskuudesta.
Yleinen mielipide aatelistossa, sotajoukossa ja porvaristossa niin hyvin Räävelissä ja Riiassa kuin yleensä koko maassa oli, että tämä oli sanottava säälimättä ja peittelemättä.
Syyskuun 5 p:nä kokoontuivat neuvosto, aatelisto ja sotapäällystö Räävelin tuomiokirkkoon, missä sovittiin siitä, että oli lähetettävä molemmille kuninkaille yhteinen kirjelmä, joka sitten kyhättiinkin heti.
Erityisessä Sigismundille osoitetussa kirjeessä pyysi neuvosto, että hän tahtoisi olla myötävaikuttamassa varman ja siedettävän rauhan aikaansaamiseksi, koska sotaväki oli tyytymätön 19-vuotiseen sotaretkeen ja koska varma rauha oli parempi kuin epävarma verinen voitto. Hätä maassa oli nyt jo tullut niin suureksi, että alamaisten sorron pitäisi käydä heidän majesteettiensa sydämelle.
Rahvas köyhtyi monista maksuista ja veroista, jotka kävivät vieläkin raskaammiksi veronkantajain omanvoitonpyynnön tähden.
Enimmäkseen olivat kamreerit ja kyökkikirjurit määräilleet niitä, eikä niihin oltu suostuttu yhteisestä neuvonpiteestä, niinkuin laki määräsi.
Paljon kansaa, hevosia ja karjaa oli kolmena viimeksikuluneena vuotena kuollut, ja kovan, jokavuotisen sotaväenoton tähden oli monesta talosta mennyt kolme neljä poikaa.
Kahdentoista tai kuudentoista vuoden aikana oli kuningas luvannut vähentää veroja, mutta sen sijaan oli niitä aina lisätty.
Sopimaton ja tuhlaava hovinpito ilman järjestystä ja kuuliaisuutta, niin myöskin suuret linna- ja kirkkorakennukset, joihin kuningas oli ryhtynyt vastoin neuvoston mieltä — kaikki se lisäsi rahvaan köyhtymistä, niin että siellä, missä ennen oli ollut peltoja ja niittyjä, oli nyt suurta metsää, ja missä ennen vuosikausia oli ollut hyvinvoipia talonpoikia, siellä kuljeksittiin nyt keppikerjäläisinä, pussi kainalossa.