Kolmasosa kaupungeista oli autiona, ja papistossa vallitsi suuri hajaannus liturgian tähden.
"Heidän majesteettinsa huomatkoot tällaiset seikat ja ajatelkoot, ettei mikään valtakunta maailmassa ole niin mahtava, ettei sitä epäjärjestyksen ja pitkällisten sotien kautta voisi saada perikatoon."
Molemmille kuninkaille yhteisesti osoitettu kirjelmä sisälsi seuraavaa:
Oli päässyt liikkeeseen huhu, että Sigismund aikoi nyt seurata isäänsä Ruotsiin ja jättää Puolan. Siihen ei kyllä oltu paljon luotettu, mutta tahdottiin sittenkin pyytää kuninkaita tarkoin punnitsemaan niin tärkeätä asiaa.
Saattoi kyllä ymmärtää, että Sigismund ikävöi levottomasta Puolasta perintövaltakuntaansa, samoin kuin myöskin että isän sydän mielellään näkisi hänen palaavan kotiin, kun vanhuus ja kaipuu saattoivat kuninkaan yhä kyllästyneemmäksi, ärtyisämmäksi ja kärsimättömämmäksi hallitustoimiin.
Mutta sitävastoin muistettakoon, että jos Sigismund nyt jättäisi puolalaiset, niin näistä tulisi Ruotsin vihollisia ja he yhdistyisivät venäläisiin, jolloin Tanskakin ehkä käyttäisi sopivaa tilaisuutta.
Tästä voisi olla seurauksena, että ruotsalaiset suuttuisivat ja ryhtyisivät johonkin väkivaltaan kuninkaita vastaan, jotka olivat tuollaisen kurjuuden saaneet aikaan.
Lopuksi ajatelkoot heidän majesteettinsa kuninkaallista nimeänsä ja mainettansa, kirjeitänsä, uskollisuuttansa ja kunniaansa. Varjelkoon Jumala kuninkaan sanaa olemasta niin löyhällä perustuksella!
Oli kyllä kuultu, että muinoin jotkut suuret hallitsijat olivat luopuneet kruunustaan; se oli kuitenkin tapahtunut julkisesti, mutta vain kuningas Henrik Valoisilainen oli esimerkkinä tuollaisesta häpeällisestä maastaan ja valtakunnastaan karkaamisesta, ja tätä esimerkkiä, samoin kuin hänen muitakin tekojaan, oli parempi karttaa kuin jäljitellä.
Jos kuninkaat tahtoisivat ajatella kaikkea tätä eivätkä niin hätäisesti ryhtyisi toimiin, niin järjestettäisiin Jumalan avulla niin, että Sigismund voisi palata Ruotsiin tavalla, joka tulisi valtakunnalle hyödyksi ja hänelle itselleen ylistykseksi.