Olavi Sverkerinpojan kautta Juhana lähetti heille sellaiset terveiset, että hän vainoaa heitä koko elinaikansa, jos he viekoituksillaan onnistuvat saamaan Sigismundin Ruotsin-matkan estetyksi.
"Se olisi", huudahti hän epätoivoissaan, "samaa kuin jos neuvosto pistäisi puukon sydämeeni."
Sigismund ei luultavastikaan ollut selvillä siitä, matkustaisiko
Ruotsiin vai palaisiko Puolaan.
Tässä suhteessa oli ainakin Juhanalla varma mielipiteensä, ja mikäpä estäisi sitä toteuttamasta?
Laivasto oli matkakunnossa satamassa, Fleming odotti vain käskyä, ja nopea lähtö tekisi kaikista verukkeista lopun.
Mutta sen sijaan horjuttiin päätöksen tekemisessä, viikko kului toisensa perästä, ja vastustajat saivat aikaa keksiä voittamattomia esteitä.
Ei Juhanan epätoivo eivätkä hänen uhkauksensa näyttäneet tekevän mitään erityistä vaikutusta herroihin.
Seuraavalla viikolla he lähettivät vielä kirjeen kuninkaalle. Sen sisällys oli melkein sama kuin edellisenkin, mutta se oli lyhyempi ja päättävämpi.
Heti senjälkeen saapui kirje Narvan asukkailta, jotka pyysivät kuningasta luopumaan vaarallisesta yrityksestään.
Samaan aikaan tuli myöskin sikäläiseltä sotaväeltä Aksel Lejonhufvudin ja Klaus Bielken kyhäämä kirje. Jälkimäisen piti viedä se kuninkaalle, mutta ennenkuin hän saapui Rääveliin, olivat asiat saaneet toisen suunnan.