Ruotsin herrat olivat tulleet huomaamaan, että kaikki rukoukset ja huomautukset olivat turhia.
Puolalaisten onnistui yhtä vähän vaikuttaa Sigismundiin, jonka ajatuksissa nyt oli vain isä.
Kulovalkean tavoin levisi huhu, että Sigismundin tavaroita salaa kuljetettiin Ruotsin laivastoon.
Ratkaiseviin toimiin oli ryhdyttävä. Verisiä yhteentörmäyksiä sattui yhä useammin ruotsalaisten ja puolalaisten huovien välillä; näytti melkein siltä, kuin sota olisi jo julistettu, ja muona varain puute kävi yhä tuntuvammaksi.
Neuvosto se luultavasti astui ratkaisevan askeleen.
Sotapäällystö marssi linnan luo; he pysähtyivät kuningasten ikkunain alle, laskivat lippunsa alas ja vannoivat kalliin valan, että eivät koskaan paljasta miekkaansa Juhanan ja Sigismundin puolustukseksi, jos he tarpeettomasti hankkivat Ruotsille niin paljon vihollisia.
Puolan herrat esiintyivät uhkaavammin kuin ennen; he olivat aikeissa palata kotiansa ja peruuttaa Sigismundille vannomansa uskollisuuden ja kuuliaisuuden.
Nyt ei auttanut enää. Kuningasten täytyi taipua, sitten kun Puolan herrat olivat antaneet kuningas Juhanalle varman lupauksen, että Sigismund vastedes sai matkustaa Ruotsiin milloin tahtoi.
Syyskuun 30 p:nä Sigismund tempautui toivottoman isänsä syleilystä ja lähti Räävelistä.
Kuningas Juhana oli aivan suunniltaan surusta ja harmista eikä tahtonut moneen päivään puuttua mihinkään.