Arkku vietiin kuninkaan huoneisiin, eikä kukaan muu kuin herttua saanut avata sitä.
Sen huomattiin todellakin olevan täpötäynnä papereita; nyt hän siis vihdoinkin oli joutunut kiinni.
Mutta voi, siellä olikin vain joukko Pietari Brahelle kuuluvia kauppa- ja maanomistuspapereita.
Kuningas oli raivoissaan; hänen arvonsa kärsi tällaisesta, hänen turhamaisuuttansa oli loukattu, eikö ollut ketään, joka voisi sanoissa solmia tuon rohkean kavaltajan?
Lähetettiin kutsumaan Klaus Flemingiä ja Niilo Gyllenstjernaa.
He tulivat molemmat saamaan kuninkaan käskyjä, jotka luonnollisesti koskivat Sparrea.
Juro Fleming ja ovela Gyllenstjerna lähtivät hänen luokseen neuvoston etunenässä.
"Teidän ei onnistu taivuttaa minua valehtelemaan omille niskoilleni", vastasi kopea ylimys. "Minusta näyttää päinvastoin siltä, kuin neuvoston, virkansa puolesta, tulisi pitää vaaria siitä, ettei ketään kuulustelematta ja syylliseksi havaitsematta kohdeltaisi niinkuin minua, kaikkein vähimmin nyt, kun itse olette olleet osallisina niissä asioissa, joiden johdosta minä olen joutunut epäsuosioon."
Neuvosherrat vastasivat yhteen ääneen, että he eivät rohjenneet asettua niin jyrkästi kuningasta vastaan, hän kun oli niin kiivasluontoinen; he lupasivat kuitenkin sopivan tilaisuuden sattuessa puhua parhaansa mukaan.
Kuta lujemmin Sparre pysyi sanassaan, sitä kiihottuneemmaksi kävi
Juhana.