Eerik Sparren ystävät toimivat väsymättömästi sovinnon aikaansaamiseksi herttuan kanssa, ja tämä onnistui todellakin, kun edellinen oli luvannut, ettei koskaan neuvo eikä kehota sellaisiin säädöksiin kuin Vadstenan artikkelit olivat.
Joitakuita päiviä senjälkeen saatiin myöskin jommoinenkin sovinto aikaan kuninkaan kanssa, ja senjälkeen sallittiin Eerik herran palata Sundbyhyn.
Muut syytetyt saivat samoin palata kukin kotiinsa.
Mutta epäluulot seurasivat heitä, ja heitä pidettiin niin ankarasti silmällä, että kotona-olo tuskin oli vankeutta parempi.
Joukko ratsuväkeä oli majoitettu jokaisen luo, ja vakoojat seurasivat heitä joka askeleella.
Puolisojensa viisautta he saivat kiittää siitä, että heidän kuitenkin onnistui hävittää vaarallisia papereita sekä tehdä korjauksia ja lisäyksiä kirjeisiin ja asiakirjoihin, jotka olisivat voineet tulla tarkastettaviksi.
Ankarinta oli vartioiminen Sundbyssä. Sinne ei saanut tulla eikä sieltä lähteä kukaan vieras, jonka epäiltiin voivan kuljettaa tietoja herrain kesken.
Tukholmassa oli jo kauan raivonnut rutto. Se levisi ympäristöön, ja
Sundbyn tienoilla oli jo sattunut useita kohtauksia.
Eerik Sparre pyysi kuninkaalta lupaa saada vaimoineen ja lapsineen muuttaa sieltä pois, mutta siihen ei suistuttu.
Hänen appensa, vanha Pietari Brahe, makasi heikkona sairaana
Rydbyholmassa.