Eerikin ajatukset olivat ensin tulkittavissa.
"Lapsuudesta asti minä olen vihannut sinua, sillä sinä ryöstit minulta isäni rakkauden; sinä huomautit kaikkia minun vikojani, suurempia ja pienempiä, ja siitä ne kasvoivat niin suunnattomasti, että minun täytyi kiirehtiä voidakseni tulla siksi, miksi sinä minut teit, ja sinun kuvasi syöpyi sieluuni, silmieni edessä välkkyivät alati sinun vaaleat hiuksesi ja vihaiset silmäyksesi. Minä tiesin, että ne tulisivat voittajikseni, se oli tähdissä luettavana, ja pitkän vankeuteni aikana olen minä joka päivä yhdeksän vuoden kuluessa huutanut kostoa sinulle… sentähden ei ole minulla mitään rauhaa… Sentähden täytyy minun etsiä sinua, sillä viha sitoo meidät toisiimme ikuisesti, ikuisesti."
Juhanaa palelsi niin että hän vapisi, mutta hiki virtaili hänen otsallaan ja poskillaan, ja vastoin tahtoansakin täytyi hänen lausua sisimmät ajatuksensa, jotka hän mieluimmin olisi tahtonut kätkeä sydämeensä:
"Alusta alkaen olit sinä tielläni; isäni olisi tahtonut antaa kruunun minulle, mutta sinä olit esikoinen. Kateus synnyttää kauheita tuskia, ja minä olen niitä kaikkia kärsinyt sinun tähtesi; kaikki sinun osaksesi tullut kunnia oli kuin ryöstetty minulta, ja kun sinä panit kruunun päähäsi, tuntui kuin olisi sydänvereni tahtonut tunkeutua ulos.
"Minä toivoin, että kapinan aikana Kaarle tai joku muu ottaisi sinut hengiltä, sillä minä tiesin, etten saa mitään rauhaa, niin kauan kuin sinä elät… Lyhyen aikaa minä pidin sinusta, vieläpä oikein rakastinkin sinua, luulen… se tapahtui silloin, kun sinä murhasit Sturet, menit naimisiin huovintyttären kanssa, tuomitsit ja katkaisit kauloja… Semmoinen valmisti tietä minulle… Kuinka minä nautinkaan ajatellessani sinun kuolemaasi… jos olisin voinut, olisin minä — salaisesti — tahtonut olla silloin saapuvilla… mutta nuo katalat lykkäsivät sen aina tuonnemmaksi… he eivät pitäneet mitään kiirettä… itse täytyi minun miettiä kaikki… öisin, kun en voinut nukkua, tuumailin, mitä kaikkea mahdollisesti voisi tapahtua, ja senjälkeen minä annoin määräykseni. Niin"— tässä hänen täytyi nauraa — "en ole koskaan nukkunut niin hyvästi kuin yöllä senjälkeen kuin tiesin murhasi tapahtuneeksi… Mutta ilo ei tullut pitkälliseksi… pelkäsin Kaarlea… ja aatelia!
"Pirullisella viekkaudella he ovat viekoitelleet Sigismundin luotani, mutta sitä he saavat katua.
"He tahtovat kaikki repiä kappaleiksi liturgiani, mutta sekin on minun lapseni ja sen täytyy elää minun jälkeeni. Jälkimaailma on tunnustava, että minä olen yhtä suuri kuin monet vanhan testamentin profeetoista. Liturgiaani olen koonnut kaiken, mitä parasta on muissa uskonnoissa, eikä kukaan muu kuin minä ole kyennyt sitä tekemään… sentähden minua ennen muita ylistetään, ja minä lyön viholliseni maahan, jalkojeni astinlaudaksi.
"He eivät tahdo tunnustaa rikkoneensa minua vastaan, mutta minä pakotan heidät siihen.
"Enkö minä ole ollut pakotettu mukautumaan heidän tahtonsa, minä, kuningas Jumalan armosta?
"Miksi ei ole ukkonen iskenyt alas ja musertanut kavaltajia, jotka ovat rikkoneet Jumalaa vastaan, kuninkaallista majesteettia vastaan? Mutta minä, minä muserran heidät…"