Kaikki kaapit, laatikot ja arkut aukaistiin ja etsittiin, mutta mitään kavalluskirjeitä ei löytynyt. Juhanan kätyrinä tässä toimessa oli Eerik XIV:n murhaaja, Juhana Henrikinpoika, johon kuningas suuresti luotti.
Asia alkoi jo herättää huomiota; varsinainen rahvas, joka tavallisissa oloissa on aatelin kadehtija, lausui julkisesti ilmi säälinsä. Luultiin yleensä, että syynä herrojen epäsuosioon oli se, että he olivat harrastaneet rauhaa ja peittelemättä puhuneet valtakunnan köyhtyneestä tilasta.
Tuo omituinen oikeudenkäynti herätti sekä suuttumusta että inhoa. Tapahtui useastikin, että kirkoista löydettiin nimettömiä, kuninkaalle tai herttualle osoitettuja kirjeitä; niissä puhuttiin maan kurjasta tilasta, varoitettiin ylpeydestä ja vääryydestä sekä kehotettiin pontevasti tekemään rauha Venäjän kanssa.
Kerran kun neuvosherrat olivat saaneet luvan olla saapuvilla julkisessa jumalanpalveluksessa, osoitti kansa heille niin suurta osanottoa ja kunnioitusta, että Juhana sittemmin kielsi, että he eivät enää saa tulla ulos.
Mikään ei estä hirmuvaltiasta, hän tottelee vain omaa tahtoaan. Valtakunnan herroja syytetään, vangitaan, pidetään vuosikausia vartioituina ja kohdellaan kuin rikollisia, vaikka ei mitään rikosta ole todistettu; joko heillä ei ollut tukea yleisessä mielipiteessä, tai ei yleisellä mielipiteellä ollut voimaa julkiseen toimintaan.
Olihan toki olemassa aatelisto, jonka kaikilla jäsenillä oli samat harrastukset, oli valtiopäivät, missä heiltä ei puuttunut useita hengenheimolaisia, mutta ei niin mitään tehty heidän hyväkseen.
Ei kapinanhievahdustakaan kuulunut; toisin oli ollut laita Kalmarin unionin ja Kaarle Knuutinpojan aikana sekä Sturein ollessa valtionhoitajina.
Silloin varustettiin linnat, pidettiin valtiopäiviä, kiihotettiin kansa aseisiin, koottiin talonpoikaissotajoukkoja ja kiellettiin esivallalta uskollisuus ja kuuliaisuus.
Mutta ne ajat olivat menneet; nyt oli kuningas mahtavin, vaikka hän ei nojautunutkaan lakiin ja oikeuteen. Aatelin merkitys samoin kuin sen vaikutuskin oli vahvasti alenemassa.
Hädässään pyysivät herrat Sigismundin välitystä, ja hän kirjoitti Juhanalle, että hän mielellään tahtoisi jättää Puolan valtakunnan ja olla kotimaassaan isänsä luona, mutta jottei joutuisi "toisesta melskeisestä valtakunnasta toiseen", pyysi hän nyt, että hänen rakas isänsä "ei tahtoisi niin menetellä Ruotsin etevimpiä miehiä vastaan, kuuluivatpa he valtaneuvostoon taikka ei, että lesket ja isättömät lapset huutaisivat turmiota ja kostoa hänen päällensä, niinkuin hän olisi se, jonka tähden he olivat tulleet ahdinkoon".