Hän pyysi isäänsä myöskin muistamaan, että olisi ylistettävämpää antaa armon käydä oikeuden asemesta kuin että oikeutta sen ankarimmassa muodossa herroja kohtaan käytettäisiin.
Kuningas Sigismund näyttää olleen selvillä siitä, että neuvosherrat eivät menetelleet väärin estäessään hänen kotimatkansa. Hän sanoo nimittäin, ettei hän ollut katunut palauneensa Puolaan. Hänelle tulee kyllä tilaisuus luopua valtakunnastaan kunniakkaammin, sanoo hän, sekä lisää tahtovansa mieluummin olla sellaisen kansan keskuudessa, joka mielellään näkee hänet ja haluaa häntä läsnäolevaksi, kuin joutua sellaisen kansan joukkoon, joka hänelle huutaa kostoa ja valittaa hänen tähtensä, ja katua sitä hetkeä, jolloin palasi Ruotsiin, jos hänen kotimatkansa tuottaisi niin monille surua.
Mutta Juhana raivosi kuin mielipuoli. Hän näytti ottaneen elämänsä tehtäväksi masentaa ja nöyryyttää vihollisensa. Mitäpä se merkitsi, joskin hän oli väärässä; eikö hän ollut heidän kuninkaansa, tulihan heidän alistua, mitä hän vain suvaitsikin heiltä vaatia.
Vihamielisyyttänsä hän osoitti vielä vainoamalla syytettyjen palvelijoita, omaisia ja ystäviä. Heitä vangittiin vähimmästäkin syystä, ja he saivat kestää monta kuulustelua täysin todistaakseen viattomuutensa.
Niiden herrain, jotka tulivat viraltapantujen neuvosherrain sijaan, täytyi vannoa sellainen vala, että he aina myöntyvät eivätkä koskaan puhu vastaan, kuu kuningas näkee hyväksi seurata omia tuumiansa.
Vanha vala sitävastoin sisälsi, että heidän aina tuli neuvoa, mitä he tarkoin tuumailtuaan Jumalan ja omantuntonsa edessä pitivät parhaana, huomioonottamatta sima mitään pelon ja vihamielisyyden tunteita tai kenenkään vihaa.
Maaliskuussa 1592 tehtiin vielä yritys jäykkäniskaisten herrojen taivuttamiseksi. Molemmat Banér-veljekset ja Eerik Sparre vietiin Tukholmaan ratsujoukon ympäröiminä. Heidät teljettiin linnan vastarakennettuun holviin, jossa kalkinhaju oli kauhea, mutta lähellä olevain likatunkioiden löyhkä vielä pahempi. Käytävän sulki kaksi ovea, toinen toisen ulkopuolella, ja ne suljettiin puomeilla ja lukoilla joka yöksi. Alussa saivat herrat hetkisen käyskennellä oven ulkopuolella raitista ilmaa nauttimassa, ja silloin pääsivät heidän rouvansa ja palvelijansa vapaasti heidän luokseen. Mutta kun herrat edelleenkin kieltäytyivät kirjoittamasta sellaista pyyntökirjettä kuin kuningas tahtoi, eivät he enää saaneet poistua vankilastaan, heidän rouvansa ja palvelijansa ajettiin pois ja viimemainituilta vaadittiin valallinen sitoumus, että he eivät ryhdy herrojensa käskystä mihinkään Ruotsin kruunua vastaan.
Tyytymättömyys kuninkaan menettelytapaan oli kansassa yhä kasvamassa, ja Olavi Sverkerinpoika, joka taas oli saanut toimekseen juosta sovintoehdotusten kuljettajana, alkoi aavistaa, että herrat vielä kerran voivat päästä valtaan.
Hän muutti senjälkeen kokonaan menettelytapaansa; hän oli ollut kopea ja vaativa, nyt hän tuli nöyräksi ja matelevaksi sanoen olevansa viaton ase kuninkaan kädessä.
Sparre loi häneen halveksivan silmäyksen huolimatta vastata.