Sikäläiseen eläintarhaan oli äskettäin koottu joukko peuroja, ja kuningas huvittelihe metsästämällä niitä.
Mutta sitten hän käski henkivartijainsa panna sulkatöyhtöiset hattunsa maahan ja senjälkeen ajaa peurat sinnepäin.
Nähdessään liehuvat höyhentöyhdöt pelästyivät eläimet ja tekivät kaikenmoisia hypähdyksiä sinne-tänne kuninkaallisen herransa huviksi.
Mutta myöhemmin illalla hän sairastui ankarammin, ja lähetettiin kutsumaan pappia.
Joka silmänräpäys luultiin hänen loppuvan; puhekyky oli poissa, eikä hän näyttänyt huomaavan ympäristöänsä. Mutta hetkisen kuluttua palasi tajunta, ja hänen kuultiin heikolla ja vapisevalla äänellä kuiskaavan:
"Herra, minä olen syntiä tehnyt sinun edessäsi, enkä ole mahdollinen pojaksesi kutsuttaa."
Kahdeksan viikkoa kesti kuninkaan sairaus. Sillä aikaa nautti hän nöyrällä ja katuvalla mielellä pyhää ehtoollista. Hän kielsi kuninkaan arvonimeä silloin käyttämästä. "Se on tarpeetonta koreutta", sanoi hän; "minä olen vain köyhä, syntinen ihminen."
Tämän juhlallisen toimituksen kestäessä istui kuningatar hänen pääpuolessaan tukien häntä, ja pikku Juhana seisoi hänen vieressään.
Nyt heltyi vihdoinkin hänen mielensä syytettyjä herroja kohtaan.
Kuningattaren rukouksiin hän vastasi antavansa vihansa mennä.