Sinne sulkeutui Maunu ja hänen kanssaan ritariston jäännökset rouvineen, lapsineen, kaikki kauhulla kuunnellen kertomuksia Iivanan hirvittävästä etenemisestä ja uhkauksista.
Vihdoinkin hän tuli koko joukkoineen ja asettui leiriin kaupungin ulkopuolelle. Kaupunkiin hän lähetti viestin pyytäen Maunua tulemaan puheilleen. Peläten henkeänsä lähetti tämä kaksi hovimiestänsä. Iivana ruoskitutti ja ajatti heidät takaisin. Maunun kanssa hän tahtoi puhua, ja Maunun täytyi tulla.
Tämä oli kovassa tuskassa, mutta totella täytyi. Mukanaan 25 etevintä ritariaan hän ratsasti kaupungin portista jättäen sen auki jälkeensä.
Tultuaan leiriin hän heittäysi polvilleen suuriruhtinaan eteen rukoillen häntä säästämään ainakin hänen ja hänen omaistensa hengen.
Iivana löi häntä vasten suuta ja puhkesi solvauksiin; sitten hän heitätti hänet ja hänen seuralaisensa vankeuteen.
Venäläiset tunkeutuivat kaupunkiin ja alottivat siellä kauhean ryöstämisen ja teurastuksen.
Vanhan linnavoudin Henrik Boussmanin haltuun oli jätetty 300 rouvaa ja heidän lapsensa. Siinä oli Liivinmaan aatelin kukka, vanhain ristiritarien jälkeläiset, ja heidän seurassaan oli vain muutamia harvoja herroja ja palvelijoita. Puolustautumista ei ollut ajatteleminenkaan; Boussman neuvotteli linnanpapin kanssa ja kutsui sitten koolle kauhun valtaamat naiset sanoen mikä kohtalo oli odotettavissa.
"Ennemmin kuolema!" huudahtivat kaikki.
"Onko se vakaumuksenne?"
"On, on!"