"Sitten käsken panna muutamia ruutitynnyreitä tähän ritarisalin alle, ja kun vaara on mahdoton torjua, niin me lennämme kaikki ilmaan."
Pelko ja kauhu kuvastuivat kaikkien kalpeissa kasvoissa; aristellen he turvautuivat toisiinsa.
"Teillä on ainoastaan häväistys valittavana", lisäsi Boussman syvästi liikutettuna.
Olipa silloin kuin olisivat voima ja rohkeus palanneet. "Me tahdomme kuolla!" huusivat kaikki yhdestä suusta.
"Ensin rukoilkaamme, ja se, joka tahtoo, nauttikoon sakramentin", sanoi vanha linnanpastori.
"Vielä on aikaa ainakin kaksi tuntia", huomautti Boussman, joka vartioitsi ikkunassa.
Rouvat palasivat huoneisiinsa, pukeutuivat juhlapukuihinsa, koristivat itsensä kalliimmilla koristeillaan ja astuivat taas ritarisaliin kukin taluttaen lapsiaan. Milloinkaan ei liene jumalanpalvelus ollut juhlallisempi, ehtoollisella-käynti vaikuttavampi, armon ja anteeksiannon rukoukset sydämellisemmät. Juhlamenot olivat juuri päättyneet; he syleilivät ja hyvästelivät toisiaan.
Silloin kajahti vartijan huuto: "Jo joutuu!" Äidit sulkivat lapsensa syliinsä. Kaikki lankesivat polvilleen piiriin papin ympäri, joka vapisevin äänin luki siunauksen.
Venäläisiä näkyi muurilla, Boussman tempasi palavan sytyttimen, nojautui ikkunasta ulos ja sytytti ruudin.
Linna lensi ilmaan, ja vihollinen löysi vain rauniot ja silvotut ihmisruumiit.