Prinsessa oli saanut pojan, joka oli hänen ainoa lohdutuksensa ja ilonsa, mutta jonka tähden hän usein sai kärsiä lyöntejä ankaralta herraltaan.
Näin kuiskailtiin ja kerrottiin mies mieheltä. Kaikki arvelivat, että se oli surkeata elämää, ja toivoivat Elisabetille parempaa onnea.
Kristoffer, Mecklenburgin herttua, oli juuri nykyään keskusteluissa hänen kanssaan; kaikki tiesivät hänen tavoittelevan Elisabetin kättä, mutta tämä sanoi vakaasti päättäneensä jäädä naimattomaksi.
Hänen sydämeensä koski etenkin prinsessa Sofian kohtalo.
Kun herttua kysyi neuvoa leskikuningattarelta, neuvoi tämä häntä kärsivällisyyteen. Voisihan tapahtua, että prinsessa vastedes tulisi toisiin ajatuksiin.
Mutta kuningas oli kaikille vierailleen yhtä kohtelias ja huomaavainen. Hänellä oli erityinen kyky osoittautua viehättyneeksi kaikesta ja kaikista.
Ei ole kaikilla kykyä pitää vireillä keskustelua tyhjästä, mutta Juhanalla sitä oli suuressa määrässä. Hän laverteli ja nauroi oikealle ja vasemmalle, teki kysymyksiä vastausta odottamatta ja vastasi, vaikka kukaan ei kysynytkään.
Sodasta, jota paraikaa käytiin, hän puhui semmoisella asiantuntemuksella, kuin olisi hän ollut itse mukana. Hän ei kyllä kieltänyt, että Henrik Horn oli hyvä päällikkö, mutta kun hänellä oli useita semmoisia, ei ollut mitään syytä käyttää sitä, johon vähimmin luotti.
Hän tiesi kyllä, että tämän pitkällisen sodan tähden nuristiin valtakunnassa, eikä hän itse puolestaankaan toivonut mitään hartaammin kuin saada sen pikaiseen päätökseen, mutta kuninkaan kunnia oli myöskin valtakunnan, ja hän saattoi suostua ainoastaan kaikissa suhteissa kunnialliseen rauhaan.
Hogenskild Bielke oli näissä juhlissa usein ja kernaasti nähty vieras.