Hän oli jonkun kerran lausunut suosivansa katolisia juhlamenoja ja sillä voittanut Katariinan suosion.
Juhlamenotpa juuri erityisesti vetivät Juhanaa katoliseen kirkkoon, ja nyt hän selitteli Hogenskildille, mitenkä hän liturgiassaan tahtoi säilyttää ne ja miten hänen uusi oppinsa tuli sisältämään kaiken, mitä kaikissa muissa uskonnoissa oli parasta.
Hovimies kumarsi ja oli samaa mieltä. Hän sanoi jo aikoja sitten kuninkaan miettivästä muodosta arvanneensa, että hän ajatteli suuria asioita, ja kiitteli nyt näin suuresta ja tärkeästä luottamuksesta.
Mutta Katariina tulkitsi Juhanan kuumeentapaisen levottomuuden toisin.
Hänestä oli kuninkaan liturgia turhuutta ja hulluutta; mutta kun hän huomasi, ettei Juhanaa saanut taivutetuksi siitä luopumaan, toivoi hän sen onnistuvan "pyhän juonen" avulla.
Jos hän heittäytyisi kokonaan katolisen kirkon helmaan, palaisi rauha hänen sieluunsa. Hän tiesi, että kuningas ajatteli Eerikkiä ja että se jäytävänä omantunnontuskana poltti hänen sielussaan, mutta jos hän saisi anekirjan ja kirkon anteeksiannon, niin se olisi vain valtiollinen oikeusteko, johon kuningas oli pakotettu valtakunnan säilymisen vuoksi.
Katariinalla oli ollut hyvin paljon Myloniuksen karkoittamista vastaan, ja hän oli suostunut siihen ainoastaan sillä ehdolla, että katolisia pappeja kutsuttaisiin Ruotsiin valepuvuissa ja vastaanotettaisiin hoviin.
Yhdessä uskottunsa, sihteeri Pietari Fechtin kanssa Juhana työskenteli kirkkokäsikirjansa valmistamisessa; sen mukaan piti useita katolisia kirkollisia tapoja ja osa latinalaista messua palautettaman.
Jotta sille saataisiin valmistetuksi jalansijaa yleisössä, levitettiin liturgis-henkisiä ja viisastelevia kirjoituksia.
Oltiin pysyvinään kiinni Lutherissa; hänen lauselmiinsa vedottiin, vaikkakin niitä käänneltiin.