Mielihyväkseen Märta rouva huomasi, että hänen rakas lapsensa puhui vähemmän kuin ennen Eerik Stenbockin kanssa, näyttipä vielä käyvän aivan hämilleenkin, kun tämä läheni häntä, näytti toivovan, että tämä jättäisi hänet rauhaan. Märta rouva tuumiskeli itsekseen, kukapa hänen jalosukuisista vieraistaan oli voittanut ihanan neidon sydämen, ja saisiko kohta valmistaa häitä neljännelle tyttärelleen.
Tammikuun keskipalkoilla lähtivät useimmat vieraat. Ensimäisten joukossa matkusti herra Eerik Stenbock, mutta hän oli maininnut, että hänen sisarensa, rouva Cecilia Roos, halusi käydä Hörningsholmassa, ja vierasvarainen emäntä toivotti hänet tervetulleeksi milloin tahansa.
Tällä kertaa oli Eerik herra miellyttänyt häntä paljon enemmän kuin ennen, ja hyvästeltäessä sanoi Märta rouva, että Eerik sai tehdä seuraa sisarelleen, jos tahtoi.
Kutsu näytti hyvin ilahuttavan nuorta herraa, ja hän näytti hilpeämmältä kuin oli ollut moneen vuoteen.
Naiduista tyttäristä ei jäänyt jäljelle ketään muita kuin rouva Sigrid. Hänen herransa oli matkoilla, ja Hörningsholman vaihteleva elämä miellytti häntä paremmin kuin Salestadin hiljaisuus.
Märta rouva palasi tavallisiin toimiinsa, joita pitkät pyhät olivat jonkun verran keskeyttäneet.
Itse hän piti huolta tiluksistaan, vouti sai joka päivä tehdä tilin sekä kaikesta, mitä kului, että kaikesta, mitä toimittiin. Jos joku kartanon väestä niskoitteli, tapahtui usein, että Märta rouva rankaisi häntä omin käsin, ja jos niskoittelua jatkui, annettiin syylliselle vesileipä-vankeutta.
Olipa menty niinkin pitkälle, että vouti Märta rouvan käskystä ruoski kuoliaaksi erään talonpojan, joka oli varastanut kartanosta.
Asia tuli kuninkaan korviin, ja ankara rouva pantiin syytteeseen, mutta hän vastasi olevansa itse omain talonpoikainsa herra.
Oli pitkällinen ja hyvä rekikeli 1573, ja vieraita tuli
Hörningsholmaan, toisia meni.