Maaliskuun alussa tulivat Eerik herra ja Cecilia rouva. Märta rouva lausui molemmat tervetulleiksi sanoen leikillisesti, ettei ollut Hörningsholmassa ollut vieraita muutamaan päivään, ja että hän odotti, että heidän mukanansa saapuisi muitakin.
Rouvat Sigrid ja Cecilia olivat lapsuudenystäviä ja iloitsivat toisensa tavatessaan. Jälkimäinen oli kuitenkin hyvin liikutettu ja levoton, ja kun kysyttiin syytä siihen, vastasi hän, että he olivat nähneet paljon susia ja että hän oli pelännyt niiden hyökkäävän heidän kimppuunsa.
Eerik herra oli melkein heti lähtenyt etsimään nuoria Stureja, mutta Magdaleena viivytteli kauan, ennenkuin tuli vieraita tervehtimään, ja kun hän vihdoinkin tuli, oli hän kalmankalpea. Kysyttiin, oliko hän sairas.
"Kyllä", vastasi hän, "minä en voi hyvin."
Sigrid ja Cecilia tahtoivat, että hän olisi käynyt vuoteeseen.
Melkein samassa tuli Eerik herra sisään ja synkistyi nähdessään
Magdaleenan.
"Pahoinvointini ei ole niin vaarallista", sanoi Magdaleena, "minä olen mieluummin ylhäällä."
Sitten hän ponnisti kaikki voimansa näyttääkseen iloiselta ja joutui pian vilkkaaseen keskusteluun Cecilia rouvan kanssa, samanmielisiä kun tuntuivat olevan. Vaikeammaksi kävi saada Eerik herra hilpeälle tuulelle, mutta Magdaleena näytti pitävän sitä niin tärkeänä, että se synnytti kummastusta sekä Märta rouvassa että Sigridissä. He eivät voineet ymmärtää, miksi Eerik herran huono mieliala vaikutti häneen.
Haihtuipa toki sekin, ja nyt kertoili Eerik herra Märta rouvalle hoviuutisia, ja kun hän kokonaan asettui Märta rouvan kannalle, unohti tämä pian kaikki muut.
Mutta illalla hyvää yötä toivoteltaessa pisti Eerik herra salaa pienen kirjeen Magdaleenan käteen.