"Mitä te teette, rakas neiti? Ajatelkaa, kuinka vihaiseksi äitinne tulee, kun matkustatte näin yksin."
Silloin otti Eerik herra esiin lyhyen pyssyn sanoen: "Vaiti, tai olette puhunut viimeisen kerran!"
Heti kun he olivat ehtineet alas jäälle, tuli ratsumiehiä joka puolelta. He ympäröivät reen, ja niin mentiin huimaa vauhtia aina Svärdsbrohon asti.
Siellä oli jo räätäleitä ja ompelijoita. Kalliita kankaita oli odottamassa, mittaa otettiin ja ruvettiin heti morsiamelle pukuja neulomaan.
Juuri kun Eerik ajoi alas merelle, seisoi Kristiina Sture ikkunassa katsellen lähtöä.
"Herra Eerik vie varmaankin pois Magdaleena siskon", huudahti hän.
"Katsokaa, miten hurjasti hän ajaa!"
Rouvat Märta ja Sigrid kiiruhtivat ikkunaan, mutta kohta senjälkeen alas pihalle.
Kun äiti epätoivoissaan huomasi, että he jo olivat kaukana, kaatui hän tainnoksiin ympärillä-olevain syliin. Hän toipui kuitenkin pian ja nousi kiivaasti. Hänen tuijottava katseensa suuntausi Sigridiin. "Lähde heti jälkeen", käski hän, "ja koeta saada onneton lapsi takaisin luokseni."
Sigrid rouva totteli raskain mielin.
Sillä välin istui Märta rouva rappusilla katsellen merelle päin ikäänkuin odottaen, että tyttärensä katuisi ja kääntyisi takaisin. Hän ei itkenyt, mutta hän valitteli, kuin olisi kärsinyt kovia ruumiin tuskia. Hän ei kuunnellut ensinkään mitä Kristiina neiti ja palvelijattaret sanoivat.