Tuli silloin siihen kreivitär Cecilia. Hän näytti hyvin liikutetulta ja valitti, että Eerik herra oli saattanut Märta rouvalle niin paljon surua, vakuuttaen samalla, että hän itse ei tiennyt mitään siitä. "Kuitenkaan", lisäsi hän jotenkin terävästi, "en olisi koskaan uskonut, että panette sen niin pahaksenne."
Pää käsien varassa istui Märta rouva rappusilla. Ei tietty, oliko hän kuullut vai eikö, mitä toinen sanoi, mutta nyt hän äkkiä nosti päätänsä vastaten tuikeasti:
"Jumala rangaiskoon teitä ja teidän veljeänne, joka on ryöstänyt minulta lapseni! Lähtekää nyt toki jälkeen ja olkaa hänen luonaan, niin ettei mitään häpeällistä tapahdu."
Rouva Cecilian silmät säkenöivät. Ajettu pois, hän, Stenbock! Hän oli vähällä antaa kiivaan vastauksen, mutta ehkäpä hän muisti, että Märta rouva osasi antaa sanan sanasta ja ettei hänen kanssaan ollut hyvä käydä sananvaihtoon, ja niin hän kääntyi ympäri kiiruhtaen pois. Muutama tunti senjälkeen hän ajoi tiehensä.
Kun Sigrid rouva tuli Svärdsbrohon, näki hän sen aseellisen joukon ympäröimäksi. Vain vaivoin hän pääsi sisarensa luo.
Magdaleena oli kalmankalpea; Sigrid rouvan nähdessään hän vetäytyi takaisin ja näytti melkein pelkäävän häntä.
Tämä kertoi äidin valituksista ja surusta sekä rukoili ja pyyteli häntä palaamaan. Märta rouva oli luvannut siinä tapauksessa antaa anteeksi eikä koskaan puhua siitä, mitä oli tapahtunut. Magdaleena olisi hänelle yhtä rakas kuin ennenkin.
Mutta Magdaleena ei vastannut sanaakaan.
Silloin Sigrid rouva huudahti: "Mutta ajatelkaahan toki sitä surua ja häväistystä, jota saatatte hänelle! Jos olisitte kuullut hänen valituksensa, nähnyt hänen pelästyksensä, niin ymmärtäisitte, että teidän jatkuva kieltäytymisenne voi olla syynä äitimme kuolemaan, ja sitä ette toki tahtone!"
"Jos voisitte vakuuttaa minulle, että äitimme antaa meidät toisillemme, tahtoisin kernaasti palata", vastasi Magdaleena kyynelten tukahuttamalla äänellä.