Jos Sigrid rouva olisi rohjennut kuulla sydämensä ääntä, niin hän varmaan olisi vastannut: "Kaikkien meidän rukoukset ja kyyneleet saavat hänet taipumaan, seuratkaa vain minua kotiin." Mutta hän tunsi tuon ankaran, taipumattoman tahdon, ja hänen täytyi sentähden vakaumuksensa mukaan vastata: "Sitä en voi."
"Siinä tapauksessa", sanoi Magdaleena, "on ensimäinen villitys yhtä hyvä kuin viimeinenkin." Hän purskahti itkuun, niin katkeraan, kuin olisi hänen sydämensä pakahtua. Sisaret vaipuivat toistensa syliin, he lupasivat toisilleen uskollista ystävyyttä koko elinajakseen, ja niin he erosivat. Sigrid rouva palasi Hörningsholmaan.
Märta rouva oli vuoteessa. Hän oli sekä ruumiillisesti että henkisesti sairaana, mutta kun Sigrid palasi yksin, tuli hän vielä huonommaksi.
Suruja ja tuskaa oli hän kokenut, mitä katkerimpia vaurioita kärsinyt; nyt oli häpeäkin kohdannut häntä, ja se uhkasi musertaa hänet. Nyt valitteli tuo monta kovaa kokenut nainen suuressa tuskassaan.
Mutta monta vaivaa kestettyään, monta yötä valvottuaan nousi taaskin tuo lannistumaton jäykkyys, joka pani kovan kovaa vastaan.
Hän puhui kyllä, että hän oli hyljätty leski, jonka molemmat jäljelläolevat pojat vielä olivat melkein lapsia. Ei tullut kukaan hänen luokseen lohduttamaan eikä auttamaan; vielä vähemmin hän saattoi toivoa kostoa.
Mutta hänen täytyi saada kostaa. Väkivallantekijä oli kyllä mahtava mies, leskikuningattaren veli, herttuan suojatti ja kuninkaan suuressa suosiossa, mutta Märta rouva oli valtakunnan mahtavimpia rouvia. Hänen tyttärensä oli ryöstetty häneltä, ja hän tahtoi saada selville, vieläkö oli maassa lakia ja oikeutta.
Taas oli hän jalkeilla pitäen entistä ankarampaa kotikomentoa. Pienimmätkin hairahdukset rangaistiin kovasti, eikä rikollisen tyttären nimeä saanut mainita hänen läsnäollessaan.
Omin käsin hän kyhäsi valituskirjeen, joka lähetettiin kuninkaalle ja valtakunnan neuvoksille. Hän vaati ankaraa rangaistusta tyttärensä ryöstäjälle sekä että tytär heti oli palautettava hänen luokseen.
Siitä asti kuin Sigrid rouva oli lähtenyt Svärdsbrosta, seurasi Magdaleena tahdottomasti mihin tahansa hänet vietiinkin. Ehkäpä tieto siitä, ettei hänellä nyt ollut ketään muuta herraa maailmassa kuin Eerik, oli saattanut hänet niin nöyräksi sekä sai hänet teeskentelemään hilpeyttä, joka ei mitenkään voinut olla luonnollista ja joka sentähden kävi melkein kiusalliseksi.