Kreivitär Cecilian seurassa vei Eerik herra hänet lankonsa Pietari Brahen luo Rydboholmaan. Hänet otettiin vastaan erittäin ystävällisesti ja rakkaasti, ja kreivi Pietari arveli, että hänen pitäisi jäädä heidän luokseen häihin asti.
Eerik herran täytyi heti matkustaa Tukholmaan naimalupaa hankkimaan.
Niin täydelleen oli kreivitär Cecilia noudattanut Märta rouvan tahtoa, ettei ollut jättänyt Eerikille ainoatakaan tilaisuutta kahdenkeskiseen keskusteluun morsiamensa kanssa, eikä Magdaleenakaan ollut sitä etsinyt, oli vain aivan yksinkertaisesti mukautunut kreivitär Cecilian valvonnan alaisuuteen. Nyt, kun heidän piti erota, vei Eerik Magdaleenan toiseen huoneeseen.
"Oletko pahoillasi, että lähden?" kysyi hän.
"Sehän on välttämätöntä, jotta… jotta…"
"Jotta saisimme naimaluvan", jatkoi Eerik. "Kuitenkin pelkään, että nyt tahtoisit mieluimmin, ettei olisi koskaan jouduttu näin pitkälle."
"Silloinhan sinä…"
"Olisin mennyt sotaan; niin, aivan varmaan."
"Ja ehkä kaatunut."
"Toivottavasti; sinutta en voi elää."