Kun Eerik herra tämän jälkeen tuli Rydboholmaan, oli hän synkkä ja alakuloinen. Viisitoista kuukautta oli nyt kulunut heidän paostaan Hörningsholmasta, ja vielä oli kaikki samalla kannalla. Eerik herra oli kyllä saanut takaisin kaikki läänityksensä ja virkansa, mutta hän oli sittenkin kuin eksyksissä, ilman kotia, ilman rauhaa.
Ajatuksiaan hän ei ilmaissut, mutta Magdaleena arvasi ne ja kääntyi Pietari herraan kysyen: "Mitä meidän nyt on tehtävä, rakas sukulaiseni?"
"Menkää naimisiin, ja tehkää se heti."
"Mutta entä äitini?"
"Ei kukaan voi palvella kahta herraa; teidän tulee etukädessä ajatella häntä, jonka olette valinnut."
"Sanonko tämän Eerikille?"
"Jättäkää se minun huolekseni!"
Eerik herra tuli hyvin iloiseksi ja ihmeisiinsä, etenkin kun kuuli, että Magdaleena suostui epäröimättä. Ja niin päätettiin, että he menisivät rajan yli Hallantiin tanskalaisen papin vihittäviksi, jonka jälkeen he voisivat matkustaa Torpaan, Eerik herran sukutilalle, ja siellä viettää häänsä kaikessa yksinkertaisuudessa.
"Minä tiedän mitä teen", sanoi herra Pietari. "Me mairittelemme Märta rouvaa, jotta hän kyllä taipuu. Koko kuninkaallinen perhe ja kaikki, jotka kantavat Stenbockin nimeä, pommittavat häntä kirjeillään rukoillen häntä säälimään vastanaineita."
"Minä pelkään, että se vain enemmän kiihottaa häntä", sanoi
Magdaleena säikähtyneenä.