Sukulaiset sopivat keskenään, etteivät virka heistä mitään hänelle.
Oli parasta antaa ajan tehdä tehtävänsä.
Jonkun ajan kuluttua heräsi äidin ja sisarten ikävöinti uudella voimalla Magdaleena rouvan sydämessä. Hän ei ollut koskaan herennyt heille kirjoittamasta, mutta nyt olivat kirjeet vielä rukoilevampia kuin ennen, ja Jumalan tähden hän pyysi sisarten välitystä; kahden elämä riippui siitä.
Anna rouva se vihdoinkin keksi keinon.
"Äitimme syntymäpäiväksi", sanoi hän, "kokoonnumme kaikki Hörningsholmaan ja silloin me rukouksin ja polvillemme langeten taivutamme hänet antamaan anteeksi sisarellemme."
Kaikki pitivät ehdotusta hyvänä; ja juhlapäivän edellisenä päivänä Märta rouva huomasi, että matkue toisensa perästä saapui, ja se tuntui hänestä hyvältä, sillä hän arvasi syyn.
Oli marraskuu. Suuri sali oli koristettu puilla, pensailla ja kaukaa tuoduilla harvinaisilla kukilla. Mutta eniten ilahutti Märta rouvaa se, että hän näki ympärillään kaikki lastensa lapset ja vävynsä koolla. Erittäin näytti hän tyytyväiseltä niihin runsaisiin ja kallisarvoisiin lahjoihin, joita hänelle lahjoitettiin, ja hän virkahtikin vihdoin hyvin hilpeästi:
"Mitä minun pitäisi antaa teille, kun te annatte minulle näin paljon?"
"Anna meille Magdaleena sisko!" huudahtivat kaikki tyttäret langeten hänen jalkoihinsa.
Pikkulapset tarttuivat kiinni hänen hameisiinsa huutaen äitiensä jäljessä: "Magdaleena!"
Vanhuksen piirteet jäykistyivät. Hän katseli vakavasti ja ankarasti läsnäolijoihin, mutta sitten vieri kaksi suurta kyyneltä hänen sisäänpainuneille poskilleen ja hän sanoi liikutustaan tukahdutellen: "No, ottakaa hänet!"