Ovet aukaistiin, ja ulkopuolella seisoi Magdaleena mustassa puvussaan, pää kumarassa. Hän hoippui sisään; silloin nousi Märta rouva lausuen liikutuksen valtaamana: "Oi sinua, onneton lapsi!"
Kun Magdaleena kuuli tuon rakkaan, joskin pelätyn äänen, lankesi hän polvilleen: "Äiti, äiti, armahda minua!" Polvillaan hän ryömi hänen luokseen ja kätki päänsä hänen helmaansa sanoen: "Minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä ole mahdollinen sinun tyttäreksesi kutsuttaa."
Kaikki läsnäolijat itkivät.
Eipä voinut Märta rouvakaan pidättää kyyneliään; hän nosti tyttärensä lattialta ja sulki hänet syliinsä lausuen: "Rukoilkaamme Jumalaa antamaan anteeksi syntisi, lapsi raukkani; minä olen jo antanut anteeksi." Sitten hän suuteli tytärtään.
Suuri ja yleinen oli ilo. Märta rouva määräsi, että herrasväen niinkuin palvelijainkin piti viettämän päivää juhlapäivänä.
Muutama tunti myöhemmin laskettiin myöskin Eerik herra sisään, ja kun hän kohteliaasti pyysi, että unohdettaisiin mitä oli tapahtunut, sulki ankara rouva leppyneenä hänetkin syliinsä, ja päivällispöydässä hän istui molempain taas löydettyjen lastensa välissä ollen heille lempeä äiti ja huolellinen emäntä.
Muutamia viikkoja senjälkeen Magdaleena synnytti pojan. Silloin pani Märta rouva toimeen suuret ristiäiset, kutsui kummeiksi kuningas Juhanan, herttua Kaarlen, leskikuningattaren ja prinsessat sekä määräsi tällöin Magdaleenalle yhtä suuret myötäjäiset kuin muillekin tyttärilleen.
Pitkät ajat painosti rikos Magdaleenan mieltä, ja vain äitinsä käskystä hän luopui mustasta puvustaan pukeutuen iloisempiin väreihin.
Sellainen oli rouva Märta Sture, kova ja taipumaton äärimäisyyteen asti, kovimmissakin koettelemuksissa, katkerimmissakin suruissa. Lain ja velvollisuuden vaatimukset hän tunsi perin-pohjin ja noudatti niitä tarkoin. Äidintunteet opettivat hänet rakastamaan, ja rakkaus oli hänen viimeisten elinvuosiensa valo.
8.