Akseli Lejonhufvud oli sillävälin paennut Länsi-Göötanmaalta Holmstadiin ja sieltä Puolaan. Talonpojat olivat hänelle niin vähän suopeita, ettei hän tuntenut olevansa turvassa heidän keskuudessaan.
2.
KOLMENKYMMENEN TÄHTEET.
Vuoden 1573 tammikuu oli alullaan.
Djursholmassa, Banérien vanhassa herraskartanossa, valmistettiin suurta ja loistavaa juhlaa.
Sovinto, ainakin ulkonainen, oli tehty herttuan ja herrojen välillä. Herrat saivat vartioimattomina mennä kukin kartanoonsa juomaan jouluoluet vaimonsa ja lastensa kanssa.
Tosin oli kuninkaan väliaikainen hautaaminen saanut aikaan pienen keskeytyksen uudenvuoden aattona, mutta sen jälkeen päästiin jälleen pitoja ja vierailuja jatkamaan naapurusten ja ystävysten kesken.
Kustaa Banér oli kutsunut paljon vieraita. Jo juhlan edellisenä päivänä oli talossa kiirettä kaikkialla. Palvelijat tomuttivat huoneita ja kirkastivat astioita, ja Kristina rouva laitteli nelitoistavuotiaan Märta tyttärensä kera pöydille upeita hollantilaisia pöytäliinoja.
Hovimestari tuli muutamain palvelijain kera, ja Kristina rouvan määräysten mukaan asetettiin kaikki hopea-astiat paikoilleen. Mutta juuri kun parhaallaan oltiin siinä puuhassa, juoksi sisään Kristina rouvan nuorimman edellinen poika, pikku Juhana, suuri paketti sylissään.
"Äiti, äiti", huusi hän. "Tämä on teille, uudenvuodenlahja, vaikka tuleekin myöhään."