"Isältä kai?" kysyi Kristina rouva. "Mistä tiesit?"
"Keltäs muulta se tulisi", vastasi äiti sitä innoissaan avaten.
Kristina rouva oli jo nelissä kymmenissä, hän oli synnyttänyt maailmaan neljätoista lasta, mutta sittenkin oli hänessä jotakin lapsellista. Hän omistautui kokonaan puolisolleen ja lapsilleen, hänen sydämensä oli täynnä rakkautta, ja koko talo rakasti häntä ja kantoi häntä käsillään. Kustaa herra koetti arvata ja täyttää kaikki hänen toivomuksensa, ja Juhanan tuoma lahja oli siitä uutena todistuksena.
Vihdoin oli paketti auki, se loisti kullalle ja valkoiselle; Kristina rouva löi ihastuksesta käsiään yhteen. "Kuinka oivallista!" huudahti hän.
"Mitä siinä on, äiti?" kysyi Märta ihaillen. "Serviettejä!" huudahti Kristina ihastuksissaan. "Sellaisia käytetään hovissa, ja minä olen niitä kauan toivonut."
Hän levitti nyt muutaman pikku liinoista, jotka olivat ympärinsä koruompeluksilla kirjaillut ja ripsitetyt.
"Mihin niitä käytetään?" uteli Märta ihailevin katsein. "Niitä pannaan jokaiselle vieraalle pöytään", selitti Kristina rouva. "Niillä pyyhitään suuta ja sormia syödessä ja sen jälkeen."
"Mikäs tuo on tuossa nurkassa?" huudahti pikku Juhana.
"Sukuvaakuna, etkö sitä tunne, pienokaiseni."
"Äiti, niitä on neljäkolmatta kappaletta", huudahti tyttö.