"Siksikö olette tullut tänne?" puuskahti abbedissa kiihkeästi, ja hänen salamoivat silmänsä kohtasivat paterin katseen.
"Teette oikein, kun muistutatte minua siitä… tunnustan, että olen unhoittanut kaiken teidän tähtenne… Voitteko antaa sen minulle anteeksi?" Ja pater ojensi kätensä.
Richissa ojensi omansa epäröiden ja empien, mutta toinen kosketti sitä niin heikosti ja tunteettomasti, että hän tunsi itsensä aivan tyyneksi.
"Palataksemme asioihin", sanoi pater; "olen saanut kirjeitä paavilliselta lähettiläältä, kuninkaan lähtö on peruuttamattomasti määrätty tapahtuvaksi neljäntoista päivän kuluttua. Malaspina tulee tänne ylihuomenna toimittamaan vihkimisen."
"Ilmoittamatta minulle edeltäpäin?"
"En ole voinut sitä tehdä", vastasi pater.
"Ette voinut?"
"Ettekö luule tarvitun rohkeutta siihenkin, että tulin tänne tänään?"
"En ymmärrä teitä", sanoi Richissa kääntäen päänsä poispäin välttääkseen paterin tulista katsetta. "Menkää, menkää… kuinka uskallatte lausua sellaisia sanoja minulle, Kristuksen palvelijattarelle?"
Pater tarttui käteen, jonka Richissa torjuvasti ojensi, hän puristi sitä lujasti ja lausui: "On välttämätöntä, että jään tänne, kunnes vihkiminen on ohitse, mutta kohta sen jälkeen lähden."