Neljätoista nuorta tyttöä valkoisissa puvuissaan ja valtoimin hajahiuksin olivat sangen suloiset nähdä. Päinvastoin kuin tavallisesti oli säteilevän ilon ilme kaikkien kasvoilla. Ja vapisematta he tekivät hirveän valan, hymyillen he näkivät pitkän tukkansa putoavan saksien tieltä. He säteilivät innosta, ja jos taivas olisi auennut heille, olisi se tuskin heitä ihmetyttänyt.
Kun juhlamenot olivat lopussa, virittivät nunnat riemuitsevan hymnin ja palasivat sitten selleihinsä, ihmetellen kukin mielessään, eikö ollut jokin uusi ilmestys tuleva.
"Mitä sinä olet tehnyt heille?" kysyi Malaspina kohta pater Edililtä.
Tämä punastui hieman. "Ainoastaan jouduttanut valmistusajan päättymistä", vastasi hän.
"Heidänkö tähtensä tahdot täältä pois?"
"En, teidän armonne!"
"Siis hänen?"
Pater Edil kumarsi vain vastaukseksi.
"Tahdotko, että minä…?"
"Jos teidän armonne tahtoisi sanoa sanasen puolestani."