Ja Sigrid, hän unohti kaikki syyt myötä ja vastaan, kaikki omat lupauksensakin ja lankesi ritarin avoimeen syliin. "Juhana, rakkahin Juhana!"
Kyynelet kimmelsivät Annan silmissä, hän tunsi samalla iloa ja tuskaa. Sellaista onnea ei ollut koskaan tuleva hänen osakseen, mutta siltä saattoi hän iloita toisten onnesta… ja kun ensi puuska oli mennyt ohi ja ritari notkisti polvensa ja kiitti häntä, sanoi hän hilpeästi:
"Puhukaa järkevästi hänelle, minusta näyttää, että Sigrid mieluummin menisi teuraspenkkiin kuin tulisi teidän vaimoksenne."
Näin sanoen hän jätti rakastavaiset kahden. Muuan palvelija tuli häntä vastaan kirje kädessään. "Se on jalolle neitsyelle Sigrid Brahelle", sanoi hän.
"Antakaa tänne!" Anna otti kirjeen. "Odottaako tuoja vastausta?"
"Ei, vastausta ei tarvita?" vastasi palvelija. "Hyvä on!" Palvelija meni.
Kirje oli tietenkin Sigridin kotoa. Anna epäröi tuokion, mutta aukaisi sitten häikäilemättä kirjeen.
Hänen pahimmat aavistuksensa toteutuivat, ensi torstaina tultaisiin Sigridiä noutamaan, luultavasti tulisi hänen veljensä; silloin olisi hän ollut prinsessan vieraana kokonaisen viikon, ja kauempaa ei hänen pitänyt olla armollisen neidin rasituksena…
"He epäilevät minua", ajatteli Anna. "Tahdon ansaitakin sen… Kustaa Brahe asettuu heidän puolelleen, mutta hän saa nähdä, etten väisty hänen enkä kenenkään muidenkaan vuoksi…"
Olisiko Sigridin saatava lukea kirje… ei, se säikähdyttäisi häntä, onni heille, huolet hänelle…