Morsiuspukuaan ei Sigrid ajatellut lainkaan, hän ei uskonut vielä, että häistä tulisi mitään. Mutta prinsessa avasi erään pienen kaapin, josta otti esiin upean valkoisen silkkikirjopuvun, johon oli kudottu hopeakukkia. Se oli oleva morsiuspukuna, ja lisäksi oli morsian koristeltava prinsessan jalokivillä.
"Kunpa vain voisin päästä levottomuudestani!"
"Sinun täytyy; huomisaamuna ilmaistaan salaisuus molemmille kamarineitsyilleni; olen itse läsnä suurimmalla juhlallisuudella painaakseni kruunun päähäsi."
"Mitä ihmettelyä se onkaan herättävä!" virkkoi Sigrid hymyilevin kasvoin.
"Nyt pidän sinusta!" huudahti Anna ja suuteli häntä. "Ole kaikessa tapauksessa iloinen huomenna, ettei näyttäisi siltä, kuin veisin teurasuhria alttarille."
"Kuka vie Juhanan?"
"Sanotpa jotakin… sen olin unohtanut… kuka on vievä hänet?… Sen saa tehdä ensimäinen vieras, joka saapuu, mutta se ei miellytä minua, sillä suuri salaisuus tulee silloin tunnetuksi ennen aikojaan."
Neitsyt taivutettiin menemään aikaisin levolle ja koettamaan nukkua; prinsessalla oli vielä paljon puuhattavaa, mutta samalla toisteli hän useita kertoja itsekseen: "Kuka on vievä Juhana herran alttarille?"
Seuraavana aamuna oli hän jalkeilla hyvissä ajoin, itse tahtoi hän nähdä, kuinka hääpöytä katettiin ja kunniapaikat määrättiin.
Hänen vielä parhaillaan järjestellessään tuli muuan palvelija kysymään, tahtoiko hänen korkeutensa niin aikaisin ottaa vastaan erään herran, joka toi viestejä ja terveisiä Puolasta.