"Parasta, ettei ole tietävinäänkään!"
Kaikkien näiden kuiskausten aikana jatkui seremonia tyynesti ja hiljaa, morsiuspari vaihtoi sormuksia, kuultiin selvään nimet lausuttavan; oli tapahtunut se kuulumaton kumma, että Sigrid Brahe vastoin perheensä tahtoa meni naimisiin herra Juhana Gyllenstjernan kanssa.
Kun seremonia oli päättynyt, lähti koko loistava hääseurue, morsiuspari etupäässä, linnan ruokasaliin, jossa heitä odotti loistava juhla-ateria. Siellä kävi mieliala pian sangen vilkkaaksi. Hilpeä hälinä ja laulut vaihtelivat; onnitteluista ei tullut loppua lainkaan; vieraat olivat pian sitä mieltä, etteivät sopivammat puolisot olleet koskaan löytäneet toisiaan.
Mutta lentävä huhu oli prinsessan päähänpistosta tiennyt kertoa Sigridin sukulaisillekin, ja Kustaa Brahe lasketti Juhana Sparren keralla vaahtoavin ja hengästynein hevosin linnanpihaan. Suuttumuksessaan saivat he siellä kuulla, että vihkiminen oli jo tapahtunut ja häävieraat istuivat pöydässä. Huolimatta epäkuntoon joutuneista puvuistaan riensivät molemmat suoraan ratsailta juhlasaliin.
Siellä oli ilo ylimmillään, eikä tulijoita huomannut kukaan muu paitsi prinsessa, joka tykyttävin sydämin odotti mitä nyt oli tuleva.
Tuokiossa seisoi Kustaa herra hänen rinnallaan, ja harmista vapisevalla äänellä huudahti hän äänekkäästi:
"Jalo neiti, tällainen menettely ei käy päinsä, ja vaadin, että
Sigrid neitsyt heti lähtee sukulaistemme luo."
"Tahtoisin mielelläni pyytää teitä istumaan hääpöytään", sanoi prinsessa teennäisellä arvokkuudella, "mutta ette ole siten puettu". Hän viittasi muutaman palvelijan luoksensa: "Seuratkaa heti maaherraa vierashuoneeseen."
Annan tyyni ja varma käytös sai ritarin hämilleen, mutta ainoastaan tuokioksi.
"Pyydän anteeksi", sanoi hän. "Mutta on olosuhteita, joissa pikkuseikkojen täytyy väistyä tärkeimmän tieltä."