"En ymmärrä edes, mitä sillä tarkoitatte."
"Ettekö; kerron esimerkin. Täällä oli taannoin muuan ranskalainen, rakastettavimpia miehiä mitä olen kuunaan nähnyt; hän oli kerran nähnyt vilahduksen ihastuttavasta naisesta. Hän meni huoneeseen, jossa nainen piili, ja suuteli häntä. Sitten juoksi hän noutamaan valoa, mutta hänen tullessaan takaisin oli nainen poissa. Nyt väittää hän, että suutelon voima oli niin suuri, etteivät he voi koskaan unhoittaa toisiaan, ja niinkuin hän aina etsiskelee naista, niin tämänkin ajatukset varmaan ovat hänen luonaan."
"En ymmärrä, miten esimerkki soveltuu äskeisiin sanoihinne", vastasi
Gunilla ikäänkuin sattumalta vieden nenäliinansa kasvoilleen.
"Niinkuin naulan päähän; yhdessä olisivat he tulleet välinpitämättömiksi toisistaan, nyt uneksivat he tulevasta onnesta."
"Tekikö ranskalainen taikoja?"
"En tiedä; minun mielestäni on ensi suudelmassa aina taikaa."
"Nyt menen ruhtinattaren luo, hän varmaankin ihmettelee viipymistäni."
"Tehkää niin, ja kun laukaus pamahtaa, niin ajatelkaa minua."
"Pikemmin hevosparkaa, jota peloittelette."
Kustaa herra riensi hevostensa luo, ja Gunilla meni ruhtinattaren luo hieman katuen sitä, ettei ollut kysynyt miehen nimeä, muukalaisen, jota unhoittaakseen hän oli tehnyt kaikkensa.