"Ja hän lankesi syliinne?"
"Ei, hän neuvoi kääntymään vanhempainsa puoleen. Vanhemmat taasen tahtoivat lykätä asian, kun molemmat olimme niin nuoria."
"Mutta jos Anna annetaankin toiselle?"
"Ei, hän sanoi: 'Ole uskollinen, minä olen sinun!'"
"Se kenties ei ole niinkään helppoa", virkahti Gunilla luoden veitikkamaisen katseen kaksikymmenvuotiaaseen nuorukaiseen, joka nojasi kiharaisen päänsä ikkunanpieleen ja kiintyi katselemaan muutamia nuoria hevosia, joita tallimestari opetti linnanpihalla.
"Katsokaas", sanoi hän, "tuolla mustalla, joka kohottaa niin ylpeästi päätänsä, tiedättehän, sillä ei uskalla ratsastaa kukaan muu kuin minä".
"Teidän pitäisi jättää nuo hurjat leikit, jotka tekevät ruhtinattaren niin levottomaksi."
"Katsokaas", virkkoi nuorukainen naurusuin viitaten pistooliin vyöllään, "aion vimmastuttaa ratsun äärimmilleen ampumalla sen korvien vieressä. Se hurjistuu yhä enemmän, mitä kauemmin annan sen odottaa, mutta minua miellyttää niin teidän seuranne, että olen epätietoinen, kummanko huvin valitsen."
"Olette hirveä ihminen, Kustaa herra; ettekö voi käskeä tallirenkiä viemään hevoset talliin?"
"En, mutta ne voivat odottaa; ettekö ole koskaan kokenut, miten suloista on viivyttää nautintoa?"