"Tunnetteko meidät?" kysyi Eerik Olavinpoika ja kallisti haarikan suulleen.
"Tunnen kyllä", vastasi vaimo.
"Silloin tiedätte, että olemme lain palvelijoita ja tulemme sen asioissa."
"En tiedä tehneeni mitään pahaa."
"Ettekö ole Vesaisen leski", huusi Pietari Gumse, "ja ettekö ole piiloittanut hänen ryöstämänsä aarteet?"
Päähänpisto palkittiin raa'alla naurulla.
"Minkä hän on ottanut julkisodassa, siihen lienee hänellä oikeus", vastasi Kaara pelottomasti ja hehkuvin poskin.
"No, emme juuri ole sentähden tulleetkaan", puuttui Eerik Olavinpoika puheeseen. "Tulimme kysymään, tahdotteko varustaa miehen ja hevosen ja sitten hankkia vapauden muista sotatoimista."
Naisen silmät tähystelivät vaanien miehiä vuoronperään. "Minulla, yksinäisellä naisella, on jo viisi lasta niskoillani, ja siinä on minulle kylliksi", sanoi hän.
Samassa aukesi tuvan ovi ja Veera tuli sisään neljän sisaruksensa kera. Kolme poikaa kantoi kukin suksiaan, jotka he panivat pystyyn seinää vasten. Sen jälkeen kertyivät he kaikki äidin ympärille.