Miehet eivät voineet kääntää silmiään tytöstä, jonka ihmeelliset silmät tähystelivät heitä vuoronperään kutakin. Talvipakkanen oli antanut raikkaan punan hänen poskilleen, ja Veera oli tällä hetkellä kauniimpi kuin konsanaan.
Pietari Gumse jupisi puoliääneen: "Hän tulee vielä houkuttelemaan monet perikatoon."
"Mikä pirun penikka lieneekään", tokaisi Lassi Niilonpoika.
Eerik Olavinpojan hienoille kasvoille levisi pahajuoninen hymy.
"Tyhjin käsin eivät lain palvelijat voi täältä lähteä", sanoi hän
Kaara muorille. "Ja saatte tyytyä siihen, että viemme täältä, mikä
meitä parhaiten miellyttää."
"Täällä ei ole mitään, mikä kelpaisi niin hienoille herroille", sanoi
Kaara katsellen ympärilleen köyhässä tuvassaan.
"Sepähän nähdään", vastasi lainlukija, joka äkkiä hypähti pystyyn ja kietaisi käsivartensa Veeran ympärille. "Hän on meidän saaliimme, ja nyt, pojat, lähdettiin!"
Mutta naaraskarhun pentu ei ollut niin helposti siepattu; hänen käsivartensa olivat vapaina, ja hän voi niin lyödä ja repiä kuin purrakin. Hän saattoi myös päästää rähinän, jota nuoremmat sisarukset säestivät kirkunallaan, Kaaran koettaessa kaikin voimin vapautua niistä, jotka tahtoivat estää häntä menemästä tytärtään pelastamaan.
Syntyi hirmuinen kirkuna ja meteli. Mutta silloin temmattiin tuvan ovi auki ja sisään ryntäsi kymmenkunnan poikaa, seipäät ja kartut käsissään. Iskuja alkoi sataa satamistaan, lainlukijan täytyi päästää saaliinsa, ja hän ja hänen apurinsa syöksyivät päistikkaa ovelle ja kynttäkantta tiehensä.
Nauru ja kiroukset kajahtelivat heidän jälkeensä. Poikien joukossa oli myös nuori Ilkka, ja hänen kynsiään syyhytti niin menemään lyömään kuoliaaksi lainlukija, kurja naisenryöstäjä, että Veera sai töintuskin hänet pidätetyksi:
"Varo petoa", huusi Kaara. "Hän janoaa kostoa, ja kuka puolustaa meitä, jos sinä joudut hänen saaliikseen!"