Asetettiin tutkijalautakunta, ja herttua kirjoitti uusia turvakirjeitä ynnä ankaria määräyksiä molemmille jalkaväen lippukunnille, ettei ollut toteltava Flemingin käskyjä. Lähetystö olisi mieluummin nähnyt herttuan lähettävän pari lippukuntaa jalkaväkeä heidän avukseen, mutta se oli hänelle mahdotonta, sillä hän oli päättänyt luopua hallituksen johdosta.
Muutamia tunteja ennen lähtöään Tukholmasta oli pohjalaisella lähetystöllä viimeinen keskustelu hänen kanssaan. Kaarle hillitsi liikutuksensa, mutta sitä eivät voineet lähettiläät, jotka hänen luopuessaan näkivät viimeisenkin toiveensa pettävän. Kyynelsilmin tunkeilivat talonpojat vuoronperään puristamaan hänen kättään jäähyväisiksi. Muuan heistä sanoi herttualle, että heidän mielestään saattoivat he ainoastaan asevoimin vapautua rääkkääjistään.
Kaarle herttuan silmät leimahtivat. "Se on ainoa keino", sanoi hän. "Toimittakaa itsellenne rauha omin nyrkein, jollei muuten niin seipäin ja nuijin. Jos te vain selviätte maalla, minä kyllä pidän merta silmällä."
Tämä vastaus iski kuin kipinä ruutitynnyriin.
Herttua tarkoitti heidän oman maakuntansa turvallisuutta, mutta se käsitettiin toisin. Niinkuin kulovalkea hyppelee kuivasta sammalmättäästä toiseen, kunnes koko metsä on ilmitulessa, niin olivat nämä ratkaisevat sanat sytyttävät palon, joka tuhoisana levisi ympäri maan ja valtakunnan. Mutta tämän tulipalon sytykkeet oli laittanut — Klaus Fleming.
19.
KANSA NOUSEE.
Marraskuun 25 päivänä eli pyhän Katarinan päivänä 1596 kokoontui paljon rahvasta ja suuri joukko sotaväkeä Ison-Kyrön kirkon luo — jumalanpalvelukseen, sanottiin, mutta oikeastaan neuvottelemaan.
Kauan he olivat malttaneet mieltänsä, ja kätkettynä paloi tuli vieläkin. Oli ensin sovittava naapurien kanssa, ja sentähden tänään tuli ainoastaan miehiä Ison-Kyrön kirkolle.
Mutta sinne tuli myös eräs nuori mies, johon kaikkien katseet heti kääntyivät ja jonka ympärille kokoontui suuri joukko miehiä. Hän oli kalpea ja näytti tuskin toipuneen kovasta taudista, mutta hänen silmänsä paloivat, ja hänen puhuessaan puristivat talonpojat kätensä nyrkkiin ja nyökäyttelivät hyväksyvästi päitään toisilleen.