HEHKUA TUHAN ALLA.
Kuinka maassa kuohui ja kohisi! Mutta niinpä olikin neljä puoluetta ottelemassa vallasta!
Ensiksi Sigismund perintöoikeutensa nojalla. Mutta hänen takanaan oli mahtava Rooma ja jesuiittain joukkio; nyt jos koskaan oli katolilaisuuden saatava Ruotsissa valtansa takaisin, ja tämä saattoi tapahtua ainoastaan Sigismundin avulla.
Ruotsin aatelisto taasen tahtoi saada takaisin kaikki entiset erioikeutensa, päästä jälleen pikku kuninkaiksi kukin maakunnassaan. Sigismund sai olla nimeksi kuninkaana, mutta asua ja oleskella Puolassa, heidän itsensä hallitessa valtakuntaa. Katolilaisuudesta eivät he tahtoneet tietää mitään, se nousisi heidän verroilleen, pakoittaisi heidät luovuttamaan takaisin kirkkotilukset, ja paavin ja pyhän Ignatiuksen avulla kirkko nousisi heidän herrakseen.
Kolmantena oli herttua, itse asiassa heikoin. Mutta hänen takanaan oli neljäs puolue, joka Engelbrektin ja Sturein ja viimeksi Kustaa Vaasan aikana oli tottunut sanomaan sanansa puolestaan, kun oli säädettävä lakeja maassa. Kustaa kuninkaan päivinä oli talonpoika saattanut mennä hänen luokseen valittamaan hätäänsä, ja hän auttoi mikäli suinkin voi. Eerikin ja varsinkin nyt viimeksi Juhanan aikana oppivat talonpojat tuntemaan läänitysherrojen sorron raskautta, mutta paremmat ajat saattoivat jälleen koittaa, jos herttua otti kansan asian omakseen. Hän oli monessa suhteessa suureen isäänsä, oli monissa tilaisuuksissa osoittanut olevansa rahvaan ystävä, ja enimmän kaikista puhui hänen puolestaan se, että herttuakunnassa vallitsi hyvinvointi ja tyytyväisyys, kun kuningaskunnassa sitä vastoin kuultiin hädän valitusta ja nurinaa kaikkialla.
Niin seisoivat nämä taistelevat mahdit vastatusten, asestettuina hampaitaan myöten!
"Harkitkaa kaikki asiat hyvin, toimikaa ripeästi, lykkäämättä mitään huomispäivään!" Sellaisen kehoituksen oli vanha isä antanut pojilleen, mutta ainoastaan nuorin painoi sen mieleensä. Hän sovitti sen niin perinpohjin toimiinsakin, että hän, jottei ainoankaan päivän haaskaamisella antaisi vastustajilleen tilaisuutta uusiin juoniin, riensi Tukholmaan heti Juhanan kuolemasta tiedon saatuaan.
Kuningasvainajan viimeksi asettamat neuvosherrat eivät uskaltaneet asettua häntä vastaan, sillä he pelkäsivät ankaraa herraa. Ja vavisten he tunnustivat hänet valtakunnan korkeimmaksi päämieheksi jo marraskuun 23 päivänä.
Kahtena viimeksi kuluneena vuotena oli Kaarle itse asiassa hoitanut hallitusta ja jatkoi sitä laillisesti niin vuoden 1590 perintösuostumuksen kuin erityisten Sigismundilta saamiensa valtuuksien nojalla.
Herttua lähetti oman palvelijansa viemään kirjettä, missä Puolan kuninkaalle ilmoitettiin isänsä kuolemasta. Mutta lisäksi herttua varoitti Sigismundia liiaksi kiirehtimästä lähtöään Puolasta, sillä siten voisi panna sen suureen vaaraan. Ruotsin hän kyllä aina ehtisi saada, ja asiat hoidettaisiin hänen poissaollessaan suurimmalla tunnontarkkuudella.