Ryöstettyinä, nälkäisinä ja viluissaan saivat he laahautua kaukaisiin koteihinsa, joihin he ikävöiden kuroittivat käsiään, vaikka hyvin tiesivät, että heitä sielläkin odotti nälkä ja kurjuus.
Kauempana ylämaassa ei tehty rangaistusretkiä, mutta marski kirjoitteli uhkaavia kirjeitä ja kehoitti talonpoikia ajattelemaan, mitä heidän rauhaansa sopi. Yleisesti inhotut ja kammotut voudit palasivat virkoihinsa, ne jatkoivat samaa hirmuhallitusta kuin ennenkin, ja talonpojat pakoitettiin tekemään uskollisuudenvala. Pohjoisimmat pitäjät sitä vastoin jätettiin omille hoteilleen; nähtävästi Flemingin palvelevat henget arastelivat mennä liian lähelle Ruotsin rajaa.
Kansan puolelta ei enää tarvinnut pelätä mitään, kenties yksi ja toinen vielä loi ikävöiviä katseita Ruotsiin herttualta yksin apua toivoen, mutta suuret joukot olivat ikäänkuin pelon ja kauhun lamauttamat ja kantoivat hoippuen sietämätöntä takkaansa.
Suomessa samoin kuin Ruotsissakin oli nälänhätä hirveä. Hämeessä jäivät pellot kylvämättä siemenen puutteessa, ja rahvaan täytyi syödä kaatuneet hevosensa pettuleivän keralla.
Savonlinnasta kirjoitti Götrik Fincke: "Joka pitäjässä haudataan päivittäin suuri joukko ihmisiä, jotka ovat kuolleet nälkään. Mutta lisäksi palaa raivoisissa liekeissä katkeroituneen kansan mieli. Milloinkaan ei ole Suomi niin kipeästi tarvinnut rauhaa! Jumala meitä armahtakoon!"
Mutta huolimatta siitä, että kertomukset tästä rajattomasta kurjuudesta herättivät syvintä osanottoa kautta maan, paadutti Klaus Fleming sydämensä ja hänen korvansa olivat kuurot rukouksille ja valituksille.
Liikutettuna tytärtensä rukouksista oli Ebba rouva pyytänyt, että saisi lähettää viljaa, mutta marski oli jyrkällä kiellolla katkaissut kaikki sellaiset yritykset. Eikä ankara rouvakaan osoittanut paljoa suurempaa lempeyttä tyttärilleen. Heillä ei ollut mitään oikeutta sekaantua maan asioihin.
"Se on julmaa ja sydämetöntä!" huudahti Hebla, vanhin kauneista neitsyistä. "Eikö ihmisellä saa olla mitään tunteita, kun on ylhäistä syntyä?"
"Kukaan ei voi sitä estää, mutta ei saa näyttää niitä", virkkoi hiljainen ääni hänen lähellään.
Punastuen loi hän katseen nuoren miehen silmiin, jotka lämpimästi katselivat häntä.