Laulu vaikeni. Nukkuiko neiti tosiaankin… Mutta kaunis hän oli! Ruusuposket, tuuheat kulmakarvat, pieni, punainen, myhäilevä suu, joka oli hieman raollaan, ja kiharat, jotka olivat valahtanet valkoiselle kaulalle ja liikahtelivat hiljaa.
Daniel kääntyi pois, hänen päänsä meni pyörälle…
"Daniel!" kuului hiljainen kuiskaus. Ja silloin oli maltti mennyttä kalua, hän syöksyi luo ja painoi huulensa hänen huuliaan vasten.
"Hävytön, mitä uskallat tehdä?" virkkoi Ebba rouva, joka samassa astui huoneeseen.
Daniel Hjort syöksyi huudahtaen ulos huoneesta.
"Nukuin niin makeasti", sanoi nuori neiti, "ja luulin että se oli
Katinka".
"Totta kai", vastasi Ebba rouva ankarasti. "Tästä lähtien ovat luvut ja laulut lopussa."
"Enpä juuri voi sanoa, että ne olisivat minua huvittaneetkaan."
"Sinä saat toistaiseksi pysyä huoneessasi!"
"Onko minun kärsittävä sen tähden, mitä hän on rikkonut?"