"Daniel parka", virkkoi Hebla pannen kauniin kätensä hänen päälaelleen; "en voi mitään sille, etten tunne samoin kuin sinä".
"Käske minun mennä tieheni", sanoi Daniel kätkien kasvonsa käsiinsä.
"Ei, sitä en suinkaan tee. Eikö ole marskin tahto, että sinun on luettava minun ja sisarieni kanssa?"
"Se on vienyt järkeni."
"Olen kuullut, että sellainen kuuluu rakkauden tapoihin", sanoi Hebla leikitellen hänen hiuskiharoillaan.
Daniel heitti päätänsä taaksepäin. "Olen ainoastaan huvilelu", sanoi hän.
"Ja opettajani, josta pidän", lisäsi Hebla säteilevin katsein ja vaipui pieneen lepotuoliin.
Daniel seisoi kuin lumottuna katsellen häntä.
"Laula jotakin, minä tahdon nukkua!"
Daniel lauloi uskollisesta rakastajasta, joka tahtoi uhrata henkensäkin rakastettunsa puolesta. Se oli muuan hänen omista tilapäisrunoistaan, johon hän purki sielunsa hehkun.