Sitten tarttui hän hänen partaansa ja sanoi: "Toivoisin sinun vielä elävän."
Mutta tämä oli liikaa Ebba rouvan siedettäväksi, ja hän vastasi terävästi:
"Jos autuas herrani eläisi, ei teidän ruhtinaallinen armonne suinkaan olisi täällä."
Kaarle rypisti kulmiaan sanoen: "Mistäpä te sen tiedätte!"
Hän viittasi Ebba rouvaa seuraamaan ja vaati linnan avaimet. Ja hänestä oli tullut linnan uusi herra.
Yleensä luultiin, että herttua lähtisi nyt muita Suomen linnoja valloittamaan, mutta tällä kertaa hän ei tahtonut enempää koettaa sotaonneaan. Syksy oli jo myöhäinen, eikä ollut tarkoitus jäädä talveksi Suomeen.
Menetelläkseen aina laillisesti kutsui herttua maapäivät koolle Turkuun. Sinne kokoontui kosolta aatelistoa, pappeja ja porvareita, sillä heidän piireistään oli täällä yhä useampia kallistunut herttuan puolelle. Neuvottelujen jälkeen päätettiin, että he kaikki tahtoivat tunnustaa herttuan valtionhoitajaksi Söderköpingin päätöksen mukaan ja että hänen armonsa saisi hoitaa asiat miten katsoi olevan hänen kuninkaalliselle majesteetilleen ja valtakunnalle parasta ja hyödyllisintä.
Sitten oli tärkein kysymys, kenen hän panisi Turun linnan päälliköksi. Kellään ei ollut siihen halua, mutta herttuan käskystä ottivat Fleming veljekset, "Ebba rouvan sisarenlapset", ja Yrjänä Horn luottamustoimen vastaan. Jos taasen Stålarm tulisi takaisin, saisi hän päällikkyyden jälleen, kun vain sitoutui säilyttämään linnan kuninkaalle eikä millään ehdolla eristyisi hänen ruhtinaallisesta armostaan ja valtakunnan säädyistä.
Kuinka vähän herttua luotti uusien päällikköjen kuuliaisuuteen, selviää siitä, että linnan tykit siirrettiin laivalle vietäväksi Ruotsiin; hän tahtoi, että linnan valtaus olisi hänelle helpompi ensi kerralla.
Vielä kerran tarjosi hän sovinnon kättä suomalaiselle sotapäällystölle. Arvid Stålarmia, Akseli Kurkea ja Antti Boijea kutsuttiin noutamaan puolisoitaan ja laillisesti puolustamaan itseään. Mutta kun ei kuulunut mitään vastausta, ilmoitettiin rouville ja neitsyille, että heidät lähetettäisiin Ruotsin puolelle.