Illalla menivät he yhdessä portille, ja Elina avasi sen.
"Jumala sinua suojelkoon ja varjelkoon", kuiskasi Elina heittäytyen Juhanan syliin. Suudelma oli annettu! Seuraavassa tuokiossa hän oli poissa; Elina lukitsi portin ja palasi vavisten.
Mikonpäivänä varhain aamulla ryhdyttiin jälleen neuvotteluihin piirittäjäin ja piiritettyjen kesken. Herttua selitti, että jos linna vapaaehtoisesti luovutettaisiin, ei mitenkään vahingoitettaisi siellä olevain henkeä tai omaisuutta; ainoastaan lainrikkojat asetettaisiin maansäätyjen tuomittavaksi. Piiritetyt puolestaan vaativat, että riita herttuan kanssa lykättäisiin, kunnes kuningas palaisi Ruotsiin, ja että jokainen saisi rauhassa palata kotiinsa. Viimeiseen ehtoon ei herttua suostunut, ja neuvottelut olisivat varmaan venyneet pitkälle, jollei eräs laiminlyönti olisi ratkaissut asiaa.
Jyrkeä ulkovarustus linnanportin edessä, jossa oli enimmät tykit, oli neuvottelujen aikana varomattomasti jätetty ilman väkeä, ja Kaarle, joka aina piti silmänsä auki, lähetti muutamia lippukuntia jalkaväkeä, jotka ilman mieshukkaa valtasivat sen ja lisäksi etumaisen tornin, josta ampuminen oli ollut ankarin edellisinä päivinä. Silloin oli arpa langennut, ja voitettujen täytyi alistua hänen tahtoonsa.
Linnan miehistö marssi ulos kuten ainakin voitetusta linnasta, ratsuväki ilman ratsujaan ja ainoastaan miekka kädessään; mutta herttuan kysyttyä olivat he kaikki valmiit vannomaan uskollisuutta hänelle. Päällystöstä saivat lähteä pois ketkä halusivat, ja useimmat tekivät sen.
Ebba rouva oli ylväänä ja jäykkänä herttuaa vastassa.
"Linnan kappeliin!" käski Kaarle.
"Sitä odotinkin", vastasi Ebba rouva ojentaen suuren avaimen.
Molemmat menivät sinne.
Fleming vainajan kirstu oli siellä avoinna, ja kansi oli vieressä.
Herttua seisoi kauan liikkumatonna ja katseli vihollisensa hengetöntä ruumista.