Kuningas oli sillä välin saapunut Kalmariin, jossa linna ja kaupunki olivat heti avanneet hänelle porttinsa. Sieltä de Lascy, joka oli matkustanut Danzigiin kuningasta vastaan ja tullut mukana Kalmariin, tuli äkkiarvaamatta pienen sotavoiman kera Tukholmaan. Porvaristo avasi vastustelematta kaupungin täälläkin, ja de Lascy saapui sotamiestensä seuraamana heti linnaan.
Kaarle Gyllenhjelm ei voinut sitä puolustaa muutamain palvelijain kera. Hän antoi avaimet, ja hänet julistettiin vangituksi, mutta kuitenkin oli hänellä oikeus vapaasti liikuskella vartia mukanaan. Linnan salit avattiin, ja iloiset juhlat seurasivat toisiaan; kaikki kuninkaan ystävät kutsuttiin, ja oli merkillistä, miten heitä joka juomingeissa oli yhä enemmän. Joukkoon ei liittynyt ainoastaan liukkaan notkea Eerik Lejonhufvud, mahtava Krister Horn, harkitseva Erland Bååt ja talonpoikain rääkkääjä Jakob Näf, jotka kaikki vakuuttivat olevansa kuninkaan uskollisimpia ystäviä. Arkkipiispa Abraham Angermannus saapui hänkin ja — häpeä sanoa — ne kolme professoria, jotka olivat johtaneet makkararetkeä. Arkkipiispa oli selittänyt, että heidän tulevaisuutensa riippui siitä, että he kannattivat kuningasta, ja he taipuivat. Vieläpä itse Eerik Schepperuskin saarnasi Tukholman Suurkirkossa, että jokaisen velvollisuus oli ottaa kuninkaan asia omakseen.
Kaarle Gyllenhjelm oli pukeutunut merimieheksi ja mustannut tukkansa ja partansa, ja niin onnistui hän pujahtamaan kaupungista pois. Hän lähti viivyttelemättä Itä-Göötanmaalle herttuan luo.
Mutta kuningas oli antanut de Lascyn tehtäväksi, että hänen oli myös koetettava lahjoa laivastoa; vaikkei amiraalia oltu onnistuttukaan saada taipumaan, voi se onnistua miehistöön nähden. Asiaa tuumittiin sinne ja tänne, kymmeniä ehdotuksia tehtiin ja hylättiin, sillä ei ollut ketään, jolla olisi ollut halua pistää päänsä siihen ansaan.
Silloin ilmaantui eräänä päivänä linnaan nuori mies nimeltään Wilhelm de Wyk, joka tarjoutui siihen muitta mutkitta.
De Lascy hämmästyi niin tarjouksesta kuin nuoren miehen tavattoman kauniista ulkomuodostakin ja kysyi mitä hän tahtoi palkakseen.
"En mitään, mitä te voitte antaa", vastasi tämä. "Antakaa minulle vain määräyksenne, ja minä purjehdin heti Ahvenaan."
Tässä oli kaikki voitettavissa tarvitsematta mitään menettää. Niin Klaus Bjelke kuin de Lascykin kirjoittivat muutamia kirjeitä, jotka de Wyk pani niiden joukkoon, mitä hänellä jo oli ennestään, ja lähti sen jälkeen rantaan, missä purjevene häntä odotti. Hän nousi veneeseen ja nosti purjeet.
Nuori mies oli Tukholman rahamestarin poika, ja vangittu Ebba rouva oli sijoitettu heidän taloonsa. Nuori Wilhelm oli tulisesti rakastunut Katinka neitiin, ja Ebba rouva, joka vankeudessaankin osasi hankkia tarkat tiedot siitä, mitä kulloinkin oli tekeillä, päätti käyttää rakastunutta nuorukaista puolueensa hyväksi. Hän lupasi tälle tyttärensä, jos tämä saisi laivaston houkutelluksi kuninkaan puolelle.
Hyvällä tuulella purjehti nuori Wilhelm de Wyk Ahvenaan. Laivassa, jossa hänellä oli monta ystävää ja tuttavaa, otettiin hänet hyvin vastaan. Nyt saatiin vihdoinkin tietää uutisia, ja kun hän oli iloinen ja reipas nuorukainen, pitivät kaikki hänestä ja soivat mielellään hänen viipyvän muutamia, päiviä.