Herttua lähetti Kaarle Gyllenhjelmin kutsumaan Scheeliä takaisin. Itse palasi hän pääkaupunkiin, käski sulkea kaupungin portit, lisäsi vartiostoa ja varusti muutamia proomuja kaupunkia puolustamaan.
Uplantiin lähetettiin heti muutamia luotettavia henkilöitä nostattamaan talonpoikia aseihin. Uplannin rahvaassa olikin laivaston tulo jo saanut aikaan hälinää, Upsalan professorit eivät tähän aikaan hekään arastelleet tarttua vaaran hetkenä aseihin. Nikolaus Bothniensis ja Jacobus Schinnerus löivät kättä keskenään, että hekin tahtoivat olla mukana leikissä, ja sentähden kutsuttiin rahvas koolle Lurdan nimismiestaloon. Kohta sen jälkeen saatiin tietää, että kolmas professori, Laurentius Paulinus, oli kutsunut toisen joukon koolle Vallentunaan.
Talonpojat olivat halukkaat otteluun suomalaisten kanssa, ja kukin laputti kotiinsa evästä noutamaan. Mitään erityistä ei joudettu laittamaan, pistettiinpähän vain makkaroita reppuun tai siepattiin siankinkku kainaloon, ja niin lähdettiin sotaan kolmen professorin johdolla.
Stålarm oli odottanut heti saavuttuaan saavansa menettelyohjeita kuninkaalta. Mutta kun kuningasta ei näkynyt, ei kuulunut, ja hän pian sai vakoilijoiltaan viestin, että oli tulossa suuri sotajoukko häntä vastaan, antoi hän heti väelleen käskyn nousta takaisin laivoihin. Laivat lähtivät kiireimmittäin ulapalle ja purjehtivat takaisin Ahvenanmaalle.
Turhaan olivat siis uplantilaiset olleet retkellä syömässä makkaroitaan. Eväiden mukaan retkeä alettiin nimittää makkararetkeksi.
Suomalainen laivasto oli onnellisesti päässyt Ahvenaan ja alkanut haalia muonaa, kun Jaakkima Scheelkin saapui sinne ruotsalaisen laivaston kera; nyt ei ollut Stålarmilla muuta keinoa kuin kohottaa purjeensa ja laskettaa Suomen saaristoon. Ajaessaan suomalaista laivastoa takaa oli ruotsalainen amiraali valloittanut muutamia aluksia. Hän surmasi niiden miehistön ja palasi Ahvenaan, johon hänen kovain vastatuulten tähden oli pakko jäädä useiksi viikoiksi.
Kaarle Gyllenhjelm, joka oli ollut mukana, sanoi nyt tahtovansa palata venheellä luovien; hän saattoi olla hyödyksi kotona. Jaakkima herra oli hyvin mieltynyt nuoreen mieheen, jonka johdossa olleet kolme alusta olivat takaa-ajaessa liikkuneet kaikkein ripeimmin, eikä hän mielellään tahtonut päästää häntä luotaan. Mutta olihan tärkeää viedä herttualle tietoja, millä kannalla laivaston asiat olivat. Niin he erosivat, ja Kaarle Gyllenhjelm palasi kiireimmiten Ruotsiin.
Herttua oli sillä välin Tukholmassa ankarasti tutkistellut niitä, joiden epäiltiin olevan Stålarmin salaisia liittolaisia, ja joitakuita vangittiin vastaista tutkintoa varten.
Ennenkuin hän oli ehtinyt näitä toimiaan suorittaa loppuun, palasi Kaarle Gyllenhjelm. Hänen kerrottuaan laivaston asemasta puuskahti herttua: "Teen sinusta Tukholman linnan päällikön. Siellä ei tosin ole tykkejä eikä miehistöäkään, mutta kaikessa tapauksessa täytyy olla katsastusmies."
Ankara herra otti kaiken sotaväen mukaansa ja lähti Itä-Göötanmaalle.