Sotaretki oli kuitenkin toistaiseksi päättynyt. Kaarle Gyllenhjelm sanoi, ettei hänellä ollut enää aikaa viivytellä heidän parissaan, ja lämpimät onnentoivotukset seurasivat häntä, kun hän heti lähti matkalle.

Tyynesti ja hiljaa lähtivät talonpojatkin koteihinsa.

23.

RATKAISU.

Jo ennen kuninkaan saapumista Kalmariin olivat sinne kokoontuneet Puolaan paenneiden herrojen rouvat ja lapset, jotka olivat tulleet heitä vastaan.

Ja kun laivat laskivat maihin ja jälleennäkemisen iloinen hetki oli käsissä, kuka ajatteli silloin menneitä vastuksia. Eerik Sparre, Kustaa Banér, Yrjänä Posse, Ture Bjelke olivat maassaan jälleen, kuninkaan mahtavassa turvassa. Rakastavat käsivarret syleilivät heitä, mahtavat linnat ja kartanot kuuluivat heille, alttiit palvelijat odottivat heidän käskyjään, valta ja suuruus oli heidän synnynnäinen oikeutensa, ajoittain saattoivat he pikku kuninkaina elää vanhoissa herraskartanoissaan, ajoittain oleskella Tukholmassa ja hallita maata ja valtakuntaa, joka vihdoinkin oli joutuva heidän käsiinsä.

Sen oli Sigismund itse luvannut. Ja vaikka hän pettikin muut lupauksensa, se hänen täytyi pitää, koska hänen ruotsalainen kuningasvaltansa riippui heistä!

Onni oli heitä suosinut aina Danzigista lähtien. Siellä oli Malaspina eronnut Sigismundista ja lähtenyt Roomaan, ja kuningasta oli seurannut ainoastaan kaksi katolista pappia, niin että melkein näytti siltä, kuin ei hän enää tahtoisi herättää pahaa verta. Herttua tosin vielä näytti suurelta mustalta pilveltä kirkkaalla taivaalla, mutta uudet raittiit tuulet pian ajaisivat pois senkin.

Kaikilta suunnilta saapui mitä ilahuttavimpia sanomia, koko Etelä-Ruotsi nousi liikkeelle. Ratsuväenosastoja liittyi kuninkaaseen, linnoituksia valloitettiin, kaupungit sanoivat irti uskollisuutensa herttualle. Suuri joukko ritaristoa virtasi Kalmariin ja muodosti aatelislippukunnan, jolle Juhana Gyllenstjerna nimitettiin ratsumestariksi ja Abraham Brahe lipunkantajaksi. Kustaa Brahe määrättiin koko ruotsalaisen sotavoiman ylipäälliköksi.

Oliko ihme, jos niin toivehikkaissa olosuhteissa ilo ja ylpeys kuvastui valtaneuvoston kasvoilla ja että he itse uskoivat kasvaneensa — herttuaa korkeammiksi!