Valittiin valtuutetut laatimaan sovinnonehtoja, jotka pääasiallisesti sisälsivät seuraavaa:

Kuninkaan oli lähetettävä pois muukalainen sotaväkensä ja hän sai pitää ainoastaan henkivartionsa. Hallitus oli luovutettava Sigismundille ja hänen oli hallittava tekemiensä valojen mukaan; valtiopäivien oli kokoonnuttava neljän kuukauden kuluessa, ja siihen asti pysyisivät herttuan nimittämät virkamiehet paikoillaan. Kaikki menneet oli unhoitettava, mutta siitä poikkeuksena olivat neuvosherrat, jotka jätettäisiin ulkovaltojen lähettiläiden tuomittaviksi. Herttua oli sillä välin ryhtynyt toimenpiteihin, että kuningas arvonsa mukaisesti otettaisiin vastaan Tukholmassa. Kun näin syysmyöhällä oli purjehdus vaarallista, kysyi hän eikö kuningas mieluummin tahtonut matkustaa maanteitse. Kuningas oli sillä välin tullut sellaisiin tuumiin, ettei hän matkustaisi lainkaan Tukholmaan. Stångjoen tappelun jälkeen ja pakosta kirjoitettuaan herttuan ehtojen alle katsoi hän joutuneensa tykkönään tämän käsiin. Häntä peloitti melkein koko ympäristönsä, ja hän kutsui neuvotteluun muutamia lähimpiään ja paavin kätyreitä. Näille hän valitti herttuan kavaluutta ja selitti juhlallisesti, ettei hän millään tavoin katsonut olevansa sidottu valoihin ja allekirjoituksiin, joihin hänet oli pakoitettu. Hän kutsui heidät todistajikseen, että oli jo edeltäpäin sydämessään tehnyt tämän ehdon.

Läsnäolijat, jotka kaikki olivat katolilaisia, katsoivat kuninkaan olevan siinä aivan oikeassa. Papit antoivat hänelle synninpäästön siitä väärästä valasta, jonka hän aikoi tehdä, ja toiset ylistivät hänen varovaisuuttaan.

Hän ilmoitti sen jälkeen heille, että hän aikoi heti palata Puolaan eikä matkustaa Tukholmaan. Mutta pian hän palaisi suuremmalla sotavoimalla ja silloin perinpohjin kukistaisi vihollisensa.

Tämä oli kuitenkin pidettävä salassa, ja läsnäolijat sitoutuivat siihen.

Syyskuun 28 päivänä allekirjoitti kuningas tehdyn sopimuksen, ja seuraavaksi päiväksi oli herttua uudestaan kutsuttu vieraspitoihin linnaan.

Heidän välinsä oli mitä parhain. Kaarle sanoi hyvästit kuninkaallisille sukulaisilleen, sillä hän aikoi seuraavana päivänä lähteä Örebrohon, jossa puoliso ja lapset häntä odottivat.

Ensin hajoitti hän sotajoukkonsa ja matkusti syyskuun 30 päivänä ainoastaan tavallisen henkivartionsa seuraamana.

Sigismund ja Anna olivat ihastuksissaan päästyään vihdoinkin hänestä erilleen. Paremmin salatakseen aikeitaan lähetti kuningas osan hoviväkeään, suunnilleen 200 henkilöä, maanteitse Tukholmaan.

Sinne oli vihdoin saapunut myös Arvid Stålarm kestettyään monia vastoinkäymisiä. Hän oli aikeissa lähteä Kalmariin, kun sai kuninkaalta kirjeen, että sotajoukot oli lähetettävä takaisin kotiin.