Herttuaa suututti; niiden maiden, jotka kuuluivat Ruotsin valtakunnan kruunulle, tarvitsi totella ainoastaan Tukholmaan asetettua hallitusta aina siihen saakka, kunnes kuningas itse otti hallituksen käsiinsä.
Suurin osa laivastosta oli sijoitettu Suomeen Klaus Flemingin komentoon. Herttua tiesi aivan hyvin, että oli turhaa pyytää häntä luopumaan päällikkyydestään.
Sentähden päätettiin turvautua viekkauteenpa neuvosto kirjoitti, että amiraali matkalla Danzigiin tahtoisi poiketa Söderköpingiin muonaa noutamaan.
Mutta Klaus Fleming oli liian ovela käydäkseen koukkuun. Hän vastasi, että kulkuväylä Stegeborgin edustalla oli liian matala, niin ettei hän voinut tulla sinne.
Silloin ehdotettiin hänelle Kalmarinsalmea toivoen, että siellä saataisiin hänet eroitetuksi laivastosta. Siihen hän sanoikin olevansa tyytyväinen ja lupasi tulla. Mutta hän purjehtikin suorinta tietä Danzigiin. Ja ne harvat laivat, jotka olivat Ruotsin puolella, oli lähetettävä jälestä.
Uhkaavina kasaantuivat pilvet kaikilta suunnilta, ei ihme, jos
Kaarlen otsa synkistyi.
* * * * *
Syyskuun 29 päivänä saapui Sigismundin laivasto vihdoin Danvikin rannikolle. Siihen kuului 27 Klaus Flemingin tuomaa laivaa, mutta kaikki huonosti sisustettuja ja huonosti purjehtivia. Eerik Sparre ja Klaus Bjelke olivat tuoneet mukanaan kolmetoista laivaa, mutta nämäkin katsottiin vähemmän sopiviksi kuningasperheen kuletukseen. Hovimiestensä huolenpidosta oli Sigismund onnistunut saamaan hyyrätyksi muutamia hollantilaisia laivoja ja niillä oli hän lähtenyt matkalle kuningattaren, prinsessan ja hovin ylhäisimpäin keralla. Muut kaikki oli lastattu ruotsalaisiin laivoihin. Matkalla olivat kuninkaan kolme hollantilaista laivaa ja Klaus Flemingin laiva jätättäneet tykkönään kaikki muut, ja Elfsnabbissa oli niitä täytynyt odottaa viikkokausi. Vähitellen ne saapuivat kaikki, ja sitten purjehdittiin pitkin saaristoa Tukholmaa kohden.
Syyskuun 29:s päivä pysyttiin hievahtamatta Danvikissa. Sillä Sigismundin suojeluspyhimys oli arkkienkeli Mikael, joka voitti pimeydenruhtinaan, samoinkuin Sigismund oli nyt voittoisasti taisteleva Kaarle herttuaa ja ruotsalaisia kerettiläisiä vastaan; ja hän sovitti asiansa niin, että hänen elämänsä merkillisimmät tapaukset sattuivat tämän pyhimyksen päiväksi. Vasta syyskuun kolmantena päivänä, Mikkelin päivänä, soudettiin laivastoa virtaa ylöspäin.
Tukholman laivalaiturissa seisoi kuningasta vastassa Kaarle herttua valtaneuvoston ja monien pappismiesten keralla. Pappien eturinnassa oli uusi arkkipiispa Angermannus. Ja lankeaa luonnostaan, että uteliaita oli tuhansittain kerääntynyt ympärille.