Puolalainen aatelismies Tarnovski, joka oli niin kuninkaan kuin paavin lähettiläänkin suuressa suosiossa, pani kätensä sydämelleen ja pyysi, ettei hänen armonsa alentuisi hieromaan sopimuksia alamaistensa kanssa, siten hän sitoisi vain kätensä vastaiseksikin.

Sellaisia neuvoja kuunteli Sigismund mielellään, mutta kun Tarnovski arveli, että oli iskettävä navakasti ennenkuin vastustajat ehtivät valmistautua, silloin seisoi Sigismund neuvotonna; hän ei ollut mikään toiminnan mies, ja Malaspina saattoi kyllä leimahtelevassa kiihkeydessään laatia ehdotuksia, mutta hänessä ei ollut miestä toteuttamaan niitä ainoatakaan.

Sillä välin kiihtyivät mielet kiihtymistään; jo ensi päivinä kuninkaan saavuttua oli tapahtunut kahakoita kaupunkilaisten ja puolalaisten välillä, yhä useammat äänet nousivat vaatimaan, että jesuiitat oli ajettava maasta pois.

Pelättiin, että puhkeaisi levottomuuksia, eikä Sigismund tiennyt mihin ryhtyä.

Ovela Malaspina keksi neuvon. Kuninkaan oli oltava noudattavinaan kansan toivomusta ja levitettävä huhupuhetta, että katolilaiset olivat öiseen aikaan purjehtineet laivalla pois. Katolisten pappien oli pukeuduttava maallisiksi eri ammattilaisiksi. Muutamat pistettiin kuninkaan henkivartiostoon, toiset kyökkiväen joukkoon, vielä useammat kuninkaan palvelijain joukkoon, kaikkialle, mihin heitä saattoi panna paljastusta pelkäämättä.

Kuninkaan laskuun oli vuokrattu suuri talo Suurkirkon törmältä. Siinä asui paavin lähettiläs Malaspina.

Talon edustalla oli kaksikymmenmiehinen vartio. Siihen kuului ainoastaan puolalaisia heitukoita kuninkaan kaartista. He olivat puetut ihonmukaisiin tummanpunaisiin liivitakkeihin, joissa oli hopeanyörit; heillä oli pitkät ja väljät, tummanpunaiset roimahousut, jotka kurenauhalla oli kiinnitetty nilkkaan, ja päässä oli korkeat karvalakit.

Puolalaiset olivat kauniita, muhkeita miehiä, heillä oli tummat, salamoivat silmät, mustat kulmakarvat, kapeat, rinnalle riippuvat viikset ja leukaparta. Heidän ulkonäössään oli jotakin etelämaalaista omituisuutta, joka silmäänpistävästi erosi ruotsalaisista.

Ryhti oli sotainen, ja aseena ei ollut ainoastaan käyrä miekka, vaan myös ladattu musketti olalla. Niin oli herätettävä kansassa kauhua.

Mutta siitä ei tullut mitään. Huhu oli tiennyt kertoa heidän edellään, että he olivat järjestään arkoja raukkoja, jotka mieluummin pakenivat kuin taistelivat.