Herrat olivat kuitenkin kahdenvaiheilla. Monet heistä pelkäsivät katolista oppia, Sigismundin ja puolalaisten ylimielisyyttä, mutta yhtä paljon pelkäsivät he toiselta puolen herttuan omavaltaisuutta ja todennäköisiä aikeita kruunuun nähden. Ja he tunsivat hänen tahtonsa sitkeyden.
Kolme kuukautta oli kulunut hyödyttömiin neuvotteluihin. Vihdoin
taipuivat herrat kuninkaan tahtoon ja määräsivät kruunajaispäivän.
Lähetettiin sana kaikkiin maanääriin, että kansan oli kokoonnuttava
Upsalaan helmikuussa 1594.
Neuvoston lähettiläistä olivat etevimmät Klaus Fleming ja Yrjänä Posse; molemmat puhuivat kaikkialla katolisen opin puolesta, ja siitä huomattiin kuninkaan lujasti aikovan raivata tietä paavilaisuudelle.
Neuvosto pelästyi ja vaati vielä kerran Upsalan päätöksen vahvistamista.
Vastaus kuului, ettei kuningas tahtonut vahvistaa mitään muuta uskonoppia niin kauan kuin hänen omansa oli kielletty. Sen tähden vaati hän, että sitä saatiin vapaasti harjoittaa. Muuten aikoi hän nyt lähteä kruunajaisjuhliinsa, jossa antaisi lopullisen vastauksen.
Nyt katui neuvosto, ettei ollut suostunut herttuan ehdottamaan liittoon, ja muutamat neuvoksista riensivät Nyköpingiin neuvottelemaan hänen kanssansa.
Ensin saivat he kovat torat, sitten tehtiin liitto ja pantiin vastalause kruunausta vastaan. Se ei saanut tapahtua ennenkuin vaaditut ehdot oli vahvistettu. Herttua kirjoitti erityisesti Sigismundille kehoittaen häntä sulimmalla veljeydellä ensi tilassa vahvistamaan Upsalan päätökset. Hänen kieltäytymisensä saattoi saada paljon pahennusta aikaan.
6.
NADOKSET.
Kello oli kahdeksan aamulla, mutta nuori kuningatar oli jo jalkeilla ja täydessä puvussaan.